Tänään on satanut vuoroaan vaihdellen vettä ja räntää sekä niiden sekoitusta. Noiden seurauksena ulkoiluhetket tarjoaa kokovartaloravistelun kylmien väreiden vauhdittamana. Kurjista keliolosuhteista huolimatta mulla pyyhkii varsin mukavasti. Sanoisinko, että suorastaan jättimukavasti. Olen syönyt, syön ja tulen syömään koko illan ja ensisijaisesti imelää. Nälkään riutuminen on jo eliminoitu parilla tuplapatukalla ja kourallisella hopeatoffeita. Vastapainoksi juon vettä Elixian urheilupullosta, joten omatunto ei pääse läiskimään raipaniskuja kuin muutaman puolilöysän yrityksen verran.
Täällä on ollut vilskettä viime päivinä. Kumppanini kissat saapuivat käymään muutamaksi päiväksi. Tarkoitus oli sopeuttaa karvaisia lapsiamme saman lauman jäseniksi. Ilonan ja Iinan ilme oli mielenkiintoinen, kun avattu ulko-ovi paljasti kaksi koppaa, joista kuului ”miuuuuuuu…..” Tytöt nousivat kynsien kärjille seisomaan kuin balleriinat tossuilleen. Sitten alkoi sipsutus sinne tänne korvat taakse vedettynä, sievästi päätä myöten lintattuna. Hännät muuttuivat vasemmalta oikealle ponnahtaviksi ikiliikkujiksi. Kissulit.. Kun ne näkivät koirat, molemmat näyttivät siltä kuin heillä olisi ollut vain yksi ajatus. ”…Ei jumankauta….”
Siitä hetkestä alkoi viiden päivän yhteiselo, joka oli varsin mielenkiintoista. En tiennyt, että koira jaksaa täristä monta tuntia putkeen. Iina yritti hypnotisoida ovistoppareita siirtymään. Kissaherra yritti vääntää rautakangesta edes hieman malttia ja sosiaalista herkkyyttä Iinan päähän. Sanoisinko, että kyseinen operaatio oli haastava. Tein niin mielenkiintoisia havaintoja, että voisin kirjoittaa niistä kissa-koira-kissa-sanakirjan ja siihen jatko-osan ”kissa-Iina-kissa”.
Tässä muutamia havaintojani. Kun kissa heilutti häntää, Iina tuli tosi iloiseksi, että sen kamu on niin hyvällä tuulella ja heilutti häntää takaisin niin paljon kuin ikinä pystyi sitä veivaamaan. Kun kissa nosti karvat pystyyn ja lähestyi kylki edellä kuin karvainen makarooni, niin Iinasta oli upeaa kun kamu kutsuu mukaan leikkimään. Niinpä Iina veti korvat tanaan, nosti hännän pystyyn ja meni kissaa kohti sivuluisua kuin ballerina. Kun kissa murisi, niin Iinasta oli ihanaa, kun kamu oli niin innoissaan. Iina vastasi ilakointiin murisemalla, vinkumalla ja vonkumalla. Kun kissa paljasti hampaansa ja räki, niin Iinasta oli ihanaa kun kaverikin läähätti ja siltäkin valui kuolaa. Jee! Ja mikä parasta. Kun kissa löi tassulla, Iina oli aivan liekeissä pelinavauksesta ja vastasi leikkikutsuun lyömällä tassulla takaisin… Kun sitten muutaman kerran kissa sai kolmannen asteen tsunamin henkiseen tasapainoonsa ja veteli Iinaa lättyyn, niin mitä tapahtui? Iina pakitti pari metriä ja hihkui innosta. Upea leikki! Sitten se kokeili lähestymistä eri kulmista, eri asennoilla, eri nopeudella. Normaali kulkuvauhti oli noin 80km/h.
Ilonasta sen verran, että kymmenen minuuttia kissojen saapumisen jälkeen sitä ei olisi voinut vähempää kiinnostaa mitä nuo uudet ystävät puuhailevat. Ainoa ongelma jästipäiselle prinsessalle oli, että se ei saanutkaan kulkea kylppäriin vapaasti, koska oveen oli tuupattu laittoman ärsyttävä ovistoppari ja jos se ei pidätellyt, niin viimeistään kahden naisen karjaisu sai Rouvan peruutusvaihteen päälle. Sisällä rajoitusten myötä kasvanut henkinen närästys purkautui pihalla kuurojen loppakorvien muodossa. Ja jos koira voi pyöräyttää silmämuniaan, Ilona teki niin.
Kissat torkkuivat omissa pesissään ja käänsivät arviolta kolmen tunnin välein kylkeä. Koska pienet ystävämme, naukuvat cityleijonat eivät joudu metsästämään raksuja esi-isiensä lailla niin ne ylläpitävät taitoja ja vaistoja saamalla pari kertaa päivässä viriviritöötin. Iltaisin ja aamuisin parivaljakko painoi tassut sutien kahva edellä olohuoneen ja keittiön väliä. Eihän niille voinut kuin nauraa. Yksi hauskoista hetkistä oli se, kun ensimmäisenä iltana kissaherra pääsi käymään ”ulkona” kuistilla. Meni jonkin aikaa ja kuistin ovesta tepasteli uudesti syntynyt, viileän ilman pöyhimä pörröinen ”the Man”. Etupää käveli ja takapää suti kuin renkaat formulakisan startissa. Kun herra lopulta kellahti nautinnollisesti pientaroimaan olohuoneen matolle, se ei tiennyt olisiko kierinyt etu- vai takaperin, oikealle vai vasemmalle, päällään seisten vai spagaatin taittaen.
Viiden päivän aikana opin, että vessanpöntön kansi pidetään kiinni tai kissat käy kroolaamassa siellä. Koirat kykenee syömään kissan kupin tyhjäksi alle sekunnissa, joten kissojen ruuat pitää olla koirien ulottumattomissa. Koirat kykenee samassa ajassa hotkaisemaan myös kissan kakan, joten myös kissojen veski on pidettävä pois tyttöjen kuonoetäisyydeltä. Jotta ei tarvitse soittaa 112, kannattaa pitää eteisen väliovi kiinni. Ja sitruunasuihke jatkaa sohvan käyttöikää.
Kolmannen päivän kohdilla Iina alkoi harkita, että tekisikö kissaherran ja -neidin mieli ”relata” välillä eikä ehkä koko ajan leikkiä niin rajusti. Niinpä Iinan lähtönopeus hidastui eikä kissan näkeminen saanutkaan sitä pomppimaan tasajalkaa joka kerta. Väki alkoi rentoutua. Eilen illalla koko porukka loikoili olohuoneessa kaikessa rauhassa. Se tuntui tosi hyvälle. Tänään kun tulin kotiin vastassa oli kaksi koiruutta, joista toinen tuijotti vaatehuoneen ovea. Ehdin jo miettiä, että oliko sinne jäänyt kissa. Ei, mutta siellä oli kissanhiekkapussi. Iina luuli, että sen uusi ystävä tai kenties molemmat heistä oli siellä.
Mietin äsken miten kivalta tuntui kissaherran pehmeä turkki, kun se kiersi kahdeksikkoa jaloissani. Tai kuinka hipihiljaa se katsoi mua, kun pyyhin vanulapulla sen silmästä roskaa pois. Tai kuinka ilahtuneelta Iina näytti kun se tuijotti kissoja ja sai silloin tällöin kissalta luvan nenitellä pienen hetken. Tai ihan vain se hetki, kun ne loikoilivat eilen kanssamme olohuoneessa. Kun eläinystäviä oli hetkellisesti kahden sijasta neljä, mulla oli hyvä mieli. Mieleen muistui ne ajat jolloin itselläni oli koirien lisäksi kolme kissaa. Vaikka jokainen eläinystävä on ainutlaatuinen sellaisenaan, ilo tuplaantuu kun niitä touhuaa useampi yhdessä. Kissulit ovat jo omassa kodissaan ja Rouva saa taas kulkea kylppäriin kun haluaa. Paitsi nyt sitä ei huvita, koska sinne saa mennä. Pointtihan oli siinä, että aiemmin kulku oli sekä kielletty että estetty. Rouva tykkäsi pikku haasteesta.
Odotan sitä, kun seuraavan kerran ulko-ovelta kuuluu ”miuuu” ja alkaa Iinan mielenhallintakoulutuksen jatko-osa.
😀 😀 😀