Formula 1 VPN-Suomi

Yleinen

Numero 22

10.10.2013, santukka

Daadaa daa da daada… daadaa daa da daada! Perunajauhot on imuroitu yökerhon lattialta jo ajat sitten, mutta mulla sykkii rytmi lantioilla ihan muista syistä. Matkustin nimittäin linja-autolla. Ja se on kuule Maailman Seitsemäs Ihme! Pelkästään sana linja-auto, linkki, bussi, dösä, bösä jne. saa nassuni lahjoittamaan hyväntekeväisyyteeen kaiken värin jo valmiiksi valkoisilta kasvoiltani. Linja-autossa haisee hiki, döksä, hajuvesi, home, viina, vauvankakka, kumimatot, kostea ilma ja kaikki ne miljoona asiaa mitä en nyt muista mainita. Lisäksi siellä on ahdasta, penkkeihin uppoaa, ikkunat on likaisia ja käytännön pakosta ihmiset kömpivät henkilökohtaisen tilani sisälle. Minä tarvitsen tilaa käsivälin joka ilmansuuntaan. Bussista ei pääse ulos silloin kun haluaa enkä voi valita kenen kanssa matkustan. Kaikista noista syistä ja parista muusta henkilökohtaisesta syystä olen allerginen linja-autoille. MUTTA. Minähän tein päätöksen muuttaa elämääni, haastaa itseäni, kuunnella itseäni ja opetella vielä enemmän hengittämään, tuntemaan ja nauttimaan joka solullani. Se on kannattanut ja tänään olen jälleen ylittänyt itseni.

Vähän aikaa sitten kumppanini alkoi tsemppaamaan minua linja-autolla matkustamiseen. Ensimmäisen kaoottisen kerran jälkeen ajattelin, että jos selvisin siitä hengissä, niin selviän ehkä seuraavastakin kerrasta. Ja niin selvisin, matkustimme ystäväpariskunnan kanssa teatterilta kotiin tarjotaksemme heille yömyssyt. Silti edelleen jos jonnekin on pitänyt mennä, niin mulla napsahtaa nelitassujarrutus päälle ja pää alkaa pyöriä kuin pingisottelun tuomarilla.

Tänään kävi kuitenkin niin, että kumppani sairastui kesken työpäivän. Pyöräily kotiin ei tullut kuuloonkaan. Niinpä vein hänelle töihin pipikarkkia, Strepsilsiä ja saatoin linkkipysäkille. Kun bussi numero X vei hänet näkyvistäni, sain idean. Hyppäsin seuraavaan linja-autoon ja matkustin koko ikuisuuden kestäneen matkan YKSIN. Linja-auto haisi juuri sille mitä äsken kuvailin. Aiemmilla harjoituskerroilla olen pitänyt (puristanut) kumppania kädestä, mutta nyt jouduin tyytymään vain mielikuvituskäpälään. Kahden pysäkin jälkeen huomasin, että vasemmalle puolelleni pysähtyi varjo. Kohotin katsettani ja minua tuijotti keski-ikäinen rouva. Hän ei säikähtänyt vitivalkoisia kasvojani vaan kasvoille ilmestyi lempeä, lämmin hymy. Nostin kulmakarvaani kysyäkseni, että ”tähänkö?”. No siihenpä siihen juu… Rullasin suupielet hymyyn ja nostin repun syliini. Rouva istahti viereeni. Seuraavan kolme pysäkkiväliä olin hengittämättä ja venytin kaulaani kuin joutsen ollakseni reipas ja ryhdikäs, jotta en paniikissa kynsisi ikkunaa kuten kissat raapimapuuta.

Kolmen pysäkin jälkeen silmissä näkyi tähtiä ja kuulin talitinttien viserrystä. Tiesin, että joko vedän henkeä tai kohta mua elvytetään bussin lattialla. Bussin lattialla?? Hyi helvetti! Ei todellakaan elvytetä. Niinpä vedin happea kuin kala kuivalla maalla. Tosin en sitkutellut ja sätkinyt ahvenen lailla. Istuin paikallani rinta rottingilla kuin kananpojalla. Jännitin ja vetelin henkosia koko keuhkojen voimalla. Yksi pysäkki ennen omaani aloin riehaantua. Tunsin itseni rohkeaksi ja oman nupin voittaminen sai hymyn leviämään kasvoilleni. Rouva vieressä hymyili minulle takaisin. 😀

Ulos päästyäni mua nauratti ääneen. Olin niin voimissani ja onnellinen! Uskalsin! Kykenin! Hengitin! Selvisin hengissä! En tullut hulluksi vaan itseni voittajaksi! Upea tunne, sanoisinko. Kun avasin kotioven, haistoin tyttöjen tuoksun. Ne olivat olleet tänään kiltisti. Se on positiivista, koska syystä tai toisesta leidit ovat jälleen tehneet tihutöitä viimeisen viikon aikana. Mutta tänään… mitään ei oltu repaloitu eikä kissojen kuppeja jyrsitty. Vaan toinen tyttäristä oli ollut kuralla.. Turkoosi-lime-valkoinen olohuoneen matto oli kuin sisällissodan jäljiltä. Tytöt katsoivat omilta pedeiltään noloina. Kerroin heille, että löpsökakkaa ei tarvi hävetä, koska ei sitä voi pidättää. Ne kuitenkin jatkoivat häpeähetkeään jonkin aikaa, kunnes Ilona kävi tuhoalueella pelastamassa synttärilahjaksi saamansa ponin. Ponista tuli hetkessä Ilonan beibi. Se pesee sitä ja nyhtää pyllystä ”kakkaa”. Poni on Rouvan mielestä täydellinen, vain rusetin se näpersi (kiskoi) irti. Yksi prinsessa taloon riittää ja se on Ilona.

Mulla on huomenna vapaapäivä, jee! Se tulee tarpeeseen, sillä mun täytyy käydä ostamassa kummitytölle lahja. Syntymäpäiväjuhlat ovat sunnuntaina. Huomenna menemme hoitamaan kumppanini ystävän vauvaa ja lauantaina on serkusten kokoontumisajot, jonne aiomme myös osallistua. Kiirettä siis pitää, joten pidennetty viikonloppu vapaa napsahtaa kreivin aikaan.

Tällaisena bussinvalloituspäivänä tulee mieleen eräs videonpätkä ja siihen liittyen tässä samalla vähän läsyilyä omalle nallelleni. 😉

Kiitos Rakas tästäkin päivästä.

http://www.youtube.com/watch?v=g6lQlGhe9n8


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *