Citymamman seikkailut

Jos on jollekin jäänyt epäselväksi, olen lapsellinen nainen ja onnellinen siitä.

Poikani on jo iso mies. Hänellä on kaunis morsian, josta pidän kovasti. Tänään he reippailivat lumipyryssä oman loppakorvansa kanssa käymään luonani. Sauna lämpeni, herkuteltiin croisanteilla ja rupateltiin niitä näitä. Keittiönpöydän ääressä meillä oli syvälle vedetyt mietintämyssyt päässä, kun suunniteltiin yhdessä salaisuutta, joka paljastuu ihan lähiaikoina. Salaisuudessa on mukana myös yksi ystäväni, mutta olemme sopineet pitävämme suun supussa. Näin ollen pidän myös näppiksen kurissa. Kerron kyllä asiasta heti kun voin! Nuoren parin lähtiessä kotiin halasin poikaani haikein mielin. Tyttö ehti livahtaa jo kauemmas, muuten olisin rutistanut häntäkin. Nyt illalla aloin miettiä äitiyttä ja tulin siihen tulokseen, että se on omituista puuhaa.

Raskauteni paljastui metkalla tavalla. Puuhastelin kotona arkiaskareita, kunnes jostain syystä kävelin keittiöön kuivakaapille. Otin tonnikalapurkin ja tein Euroopan ennätyksen sen tyhjentämisessä. Pysähdyin ja ihmettelin mikä minua riivasi. En voinut sietää tonnikalaa. Muutaman aamun etova olo puistatuksineen antoi vinkkiä, että yksiööni on saattanut muuttaa vuokralainen. Raskaustestin kaksi viivaa sinetöi epäilykseni. Samassa puhkesi rakkauteni jotain tuntematonta kohtaan. Jokaisen aamun ällötys ja jokainen antaumuksella rouskutettu porkkana vahvisti tunnettani. Kuukausien saatossa palloksi paisuva vatsani oli mielestäni kaunis. Kävellessä vaapuin kuin ankka ja sängynjalat notkahtelivat makoillessani petillä ryhävalaan kokoisena. Raskausarpia räpsähteli kiitettävä määrä ja lopussa näytinkin siltä, kuin ylläni olisi ollut raidalliset kalsongit. Silti koin olotilani naiselliseksi ja seksikkääksi.

Minulla oli kauniita ajatuksia synnytyksestä (pakokauhujen välissä) ja tuleva elämä äitinä jännitti. Synnytyksen koittaessa lähdin matkaan reippain mielin. Laukussa oli suklaalevy, jolla ajattelin herkutella tunkiessani vauvaa ulos. Älä usko tuota, vain suklaalevy ja suunnitelmani herkuttelusta ovat totta. Todellisuudessa kiikuin sängyllä tyynykasan päällä pyrstö pystyssä ja anelin armoa, että saisin pullauttaa vuokralaisen päivänvaloon ilman supistuksia. Jokaisen supparin kohdalla naamani levisi kuin kovassa vastatuulessa ja irvistelin kuin apina. Alapäässä riehui tulipalo, eikä jäänyt epäselväksi, että olin lähiaikoina ratkeamassa liitoksistani.

Matkalla sairaalaan rupattelin autossa lähinnä isän kanssa; ”aja tasaisesti, ai saatana kun supistaa, aja tasaisesti, ai saatana kun supistaa, aja tasaisesti…” Hetkeä myöhemmin maatessani jalat levällään synnytyshuoneessa kerroin miehelleni avoimesti tunteistani ja olotilastani. Artikuloin selkeästi ja asiaa riitti 22,5h ajan. Kun viimein jalkopäästä kuului maailman ihanin parku, kaikki taisi itkeä onnesta. Minä ja mieheni juuri syntyneestä lapsestamme. Kätilöt siitä, että vihdoinkin pidin suuni kiinni.

Sitten en tiedä mitä tapahtui. Hetkessä huomasin seisovani päiväkodin portilla itkemässä, kun lapseni jäi ensimmäistä kertaa päivähoitoon. Sen jälkeen näin kyynelten läpi ison repun, kun hän käveli koulun ovesta sisään eppuluokkalaisena. Hetkeä myöhemmin halasin häntä rippijuhlissa ja kohta jo koristelin kotia juhliaksemme hänen täyttäessä 18 vuotta. Ennen kuin ehdin tajuta mitä oli tapahtunut, itkien pakkasin hänen tavaroitaan. Lapseni oli lentämässä pesästä pois. Viimeisenä aamuna huusin, kiukuttelin ja itkin. Poika sanoi lähtiessään, että ”äiti, mä tarviin sua”. Itkien vastasin, että ”anteeksi kun huusin sulle. Tää on vaan niin vaikeeta. Rakastan sua”. Ovi sulkeutui ja minä katsoin ikkunasta hänen perään. Nän pihassa pienen pellavapäisen raitapaidassa ja farkkuhaalareissa kävelevän pikkupojan kantamassa muutolaatikkoa pois. Minun oli päästettävä lapsestani irti ja se oli ihan kamalan vaikeaa.

Menin yläkertaan ja katsoin tyhjyyttä. Tulevina viikkoina vietin enemmän aikaa pojan ja hänen morsiammen uudessa kodissa kuin omassani. Sitten yhtenä päivänä tunsin olevani valmis hyväksymään sen, että lapseni, joka oli hetki sitten pieni vauva sylissäni, on nuori aikuinen mies. Tosin edelleenkin kun tapaamme ja hän lähtee pois, käännän katseeni ja joka kerta kyyneleet nousevat silmiini. Niin se vain menee.

Jonkin verran hänen muuton jälkeen raapustin äidinrakkauteni kirjeeseen ja annoin sen hänelle. Olen pyytänyt, että hän säilyttäisi sen. Ainakin siksi, että silloin kun olen ärsyttävä ja hän meinaa tulla hulluksi kanssani, hän avaisi kirjeen ja lukisi viimeisen rivin.

Minä rakastan sinua.