Citymamman seikkailut

Eilinen aamupuhelu äidin kanssa oli mielenkiintoinen. Kaavan mukaisesti edellisen yön raportin ja analyysin jälkeen siirryttiin päivän polttaviin aiheisiin. Äiti kertoi, että hänen pään sisällä pyörii rikkinäinen tuulettajanhihna. Koin myötätuntoa häntä kohtaan, koska on olen kuullut millaisen metelin rikkinäinen hihna pitää. Se kuuluu ainakin kilometrin päähän. Mietin, että kuuluukohan äidin pään sisällä oleva meteli heidän naapureille asti. Mutta ei tässä vielä kaikki. Sitten äiti ilmoitti kylmän viileästi, että he soittavat minulle piakoin, kun on aika lähteä. Mulla meni jauhot suuhun niin että pöllähti. Mitä tarkoittaa puhelu, jonka tarkoitus on ilmoittaa mulle milloin ”on aika lähteä”? Kynsiä pureskellen ja hiushaituvat tutisten jähmetyin puhelimen viereen odottamaan tuota lähtölaskun aloittavaa puhelua. Tässä vaiheessa mun oli otettava huomioon se tosiasia, että äidin tuulettajanhihna oli vioittunut edellisenä yönä.

Kun puhelin pirahti, mun pöksyyn lirahti. Kyseessä oli onneksi aiheeton hälyytys. Tuntia myöhemmin kökötin vanhempien auton takapenkillä nokka kohti Kodin Ykköstä. Lähdimme yhteistuumin ostamaan mulle tekokukkaa. (laskelmieni mukaan kukan osto kuluttaa saman verran kaloreita kuin aamulla peruuttamani jumppa. Samahan tuo on missä kalorini kärytän.)

Kukan ja muutaman muuttuvan tekijän jälkeen istuin ystävän kanssa päiväleffassa seuraamassa mitkä ovat 21 tapaa pilata avioliitto. Elokuva oli itsetuntoa hivelevä, kun löysin itseni siitä 21 kertaa. Luojalle kiitos, en ainakaan joka kohdasta yhtä sekopäisenä (vaan hullunpana) kuin roolihenkilöt olivat. No, joka tapauksessa se on yllättävän hyvä leffa ja osaa ottaa katsojansa tai ainakin minut.

Leffan jälkeen kävin periaatteessa salilla. Lintsasin jumpassa niin paljon kuin pystyin ja loppukirinä otin hien pintaan saunanlauteilla. Shampoo päässä muistin tärkeän asian. Silmäni kirkastuivat, sanoin ”aaaaaaaa” ja innostuin, kun muistin, että jääkaapissa odotti jotain muuta kuin mutakakku (joka kuitenkin myöhemmin illalla ilmestyi kaappiin).

Kiskaisin toppahousut kinttuun ja kotimatkalla yritin ratkaista kumpi on mielenkiintoisempi; strutsi vai kastelukannu. Strutsi. Tennarit vinkuen ryntäsin ovesta sisään, reppu lensi kaaressa lattialle ja liukui olohuoneen lattiaa pitkin kuin curlingkivi. Kanttasin kahva edellä kohti jääkaappia, ovi auki ja naps ja glugglug. Australialainen tutkimuskohteeni oli korkattu ja ensi arviolla totesin sen hyväksi valinnaksi. Mietiskelin, että viini on hyvä vaihtoehto liikunnan jälkeiseen palautumiseen. Se nesteyttää, siinä on mielettömän paljon proteiinia ja se vie nälän. Se voimistaa jumpan jälkeistä hyvänolon tunnetta ja sillä on voimakkaasti lihaksia relaksoiva vaikutus.

Seuraani liittyi kaksi tutkijaa lisää ja teimme illan aikana tarkkaa työtä yömyöhään saakka. Tutkimme sekä australialaisen strutsin että italialaisen kastelukannun läpikotaisin, ettei niistä jäänyt pienintä pisaraakaan selvittämättä. Raskas työ vaati veronsa, mutta tänä aamuna oli hyvä mieli, kun katsoin peiliin. Sieltä minua tuijotti söpöläinen, joka oli herätessään kuin Brooke Kauniissa ja Rohkeissa. Mulla oli pinnit valmiina tukassa (toinen takaraivolla) ja kampaukseni oli pöyhkeä. Sanoisin, että suorastaan seksikäs.

Eilinen otti veronsa siinä määrin, että minun tuulettajanhihna on vioittunut, mutta onneksi vain siinä määrin, että se suhisee eikä vingu korvieni välissä. Siihen tuskin aamupalaksi syömäni Ibumax auttaisi. Tänään aivoillani on lepopäivä ja ne saavat vain suklaata, sapuskaa, banaania, lämpimiä voileipiä, limsaa, leffan ja paljon lepoa. Itse asiassa aloitan tuulettajanhihnani korjaamisen nyt. Tällä kertaa otan pinnit pois painamasta päänahkaan perhosenkuvia. Kauniita unia ja oman kullan kuvia itse kullekin höyhensaarilla piehtaroijalle.