Uusi aamu, uusi viikko ja uudet kujeet. Aloitin päivän luikauttamalla aamulaulun tytöille. Ne nukkuivat molemminpuolin minua. Makasin selälläni ja annoin sulosointujeni sinkoilla seinästä toiseen. Koirat hämmästyivät niin totaalisesti, että kirjaimellisesti ne nousi istumaan ja todellakin katsoivat hämmästyneinä. Kipusin oktaaveja ylös kuin mummolan portaita ullakolle sillä lopputuloksella, että vinguin kuin astmainen kissa. Tytöt osallistuivat persoonallisella tavalla lauluhetkeen. Ne kaatuivat yhtä aikaa ylitseni makaamaan ja jäivät velttona siihen. Olen yrittänyt pohtia, kaatuivatko ne hurmoksesta vai järkytyksestä.
Työmatkalla minä en tehnyt kujeita vaan pikkuhousuni. Niissä on sellainen riivatun pesuohjelappu. Yleensä lappu ei tunnu miltään tai jos tuntuu, saksittelen sen pois. Puoli kilometriä ennen työpaikkaa se lappunen ehkä jotenkin kierähti tai teki jotain muuta vastaavaa päätyen ylösalaisin pöksyssäni. Sehän tarkoittaa sitä, että se kutittaa ihan vimmatusti. Vilkuilin ympärille voisinko vaivihkaa räplätä kalsareita, mutta se osoittautui mahdottomaksi tehtäväksi. Ei niinkään väenpaljouden takia vaan tajusin, että suoristaakseni lapun joutuisin riisumaan muut housut pois. No eipä tullut mieleen suorittaa sitä operaatiota kävelytiellä aamukahdeksalta. Kellokortin elämäänsä kyllästynyt vinkaisu sai minut kirmaamaan portaita ylös onnellisena. Hetkeä myöhemmin kökötin työpaikan vessassa housut polvissa taivuttelemassa pikkupöksyjen pesulappua oikeaan suuntaan. Loppupäivä on mennyt hyvin. Pesulappu on osoittanut alaspäin ja mun mieliala ylöspäin.
Mukavien pikkuhousujen löytäminen (peruohjelapusta huolimatta) on välillä melkein mission impossible. Tässä kohtaa jätän miesten kalsongit rauhaan. Pikkuhousuissa on stringejä, joiden naru imuttaa koko matkalta niin, että nassu venyy kuin kissalla. Toiseksi ne häviää jopa käsilaukkuun, koska niissä on vähemmän kangasta kuin nenäliinassa. Sitten on matalia satiinipöksyjä, jotka liikkuessa rullautuvat pakaroiden alle. Sitten on peruspöksyjä, joiden resorit jättävät sentin paksut raidat takapuoleen. Lisäksi paksut resorit näkyy kilometrin päähän päälyshousujen läpi. Sitten on pitsipöksyjä, jotka kutittavat kuin olisi kirppuja. Paras veto on kuitenkin mielestäni peruspökät, puuterinväriset maxi plussat, jotka voi vetäistä reilusti tissien yli kainalokuoppiin saakka. Pakarat nousee ristiselkään ja olo on kuin pitäisi Pampersin housuvaippaa. Niissä on vain yksi pienen pieni ongelma. Niitä ei kehtaa pukea eikä riisua edes yksin pimeässä. Ne on niin kamalan näköiset. Ai niin, sitten on hipsterit. Ne lantiomallit, jotka on tarkoitettu niille, joiden napa ei pullota. Niissä on monesti kivoja pikku ankan, ponin tai hello kittyn kuvia, jotka kuitenkin peittyvät päälle repsahtavan mahamakkaran alle. Mitkä sitten valitsen? Se riippuu jokaisen henkilökohtaisesta imukyvystä, kutinaherkkyydestä, paksunahkaisuudesta, rohkeudesta ja lanneliikkeestä. Ja ennen kaikkea, se riippuu myös lompakosta. Kivoista ja suht’ inhimillisistä rusettipöksyistä voi joutua pulittamaan monta kymppiä. Kuitenkin jos omistaa turnauskestävyyttä ja luonnetta riittää, Prismasta saa extreme-kalsareita kolme kappaletta vitosella.
Lounastunnilla mietin, että milloin tulee se päivä, kun kyllästyn puurokuppiini. Joka ikinen päivä syön töissä lounaaksi Elovenan pikapussukallisen omena-vadelma-mustikkapuuroa. Välillä syön toisen pussin päiväkahvilla. Jos oikein riehaannut, vien mennessäni sämpylän lisukkeeksi. Laskeskelin mielessäni, että olen mussuttanut aika monta puuropussia (niiden sisältöä, en itse pusseja) vuosien varrella. Niinpä mietin, että olen Elovenan liikkuva mainos: He voisivat pikku hiljaa sponsoroida mulle muutaman paketin. Joka tapauksessa olen sponsoroinut kyseistä lafkaa aika monella eurolla vuosien varrella. Yritin käydä itseni kanssa syvällistä keskustelua siitä miksi syön juuri nimenomaan omena-vadelma-mustikkapuuroa. Siinä kohti loppui lounastunti ja psykologin taitoni. Yksinkertainen vastaus on, että ne muut maut maistuu pahalle.
Kotiin saapuessani keräsin kananmunapaketin riekaleet (onneksi söin eilen loput kananmunat…) olohuoneen matolta tyttöjen luikkiessa piiloon. Joku on väittänyt, ettei koira ymmärrä viisi minuuttia tekonsa jälkeen tehneensä väärin. Ihanko tosi? Mistä hitosta ne tietää luikkia piiloon oven avatessani, kun ovat olleet työpäiväni aikana tihutöissä? Ja mistä ne toisena päivänä tietää odottaa ovella iloisesti häntä heiluen suukkoja jakamassa, kun ovat olleet kiltisti? Väitän, että koirat ovat fiksumpia kuin viiden minuutin munakello. Tai ainakin mun tytöt on. Siitäkin huolimatta, että ne vaikuttavat joskus munakelloilta.
Ilta on mennyt haaveilun ja kuumemittarin seurassa. Eilinen parin kilometrin pyrähdys tukka märkänä ilman pipoa oli fiksu veto. Kuntosalin jälkeen päätin ehtiä elokuviin. Musikaali jäi väliin, mutta ehdin katsomaan Hilton! leffan. Nyt sitten nokka tuhisee ja jäseniä kolottaa. Mutta ne haaveet… Yksi rakas ystävä suunnittelee yhdelle seinälleni maalausta. Sain tänään nähdä siitä luonnoksen ja se vaikuttaa upealta! Sellaiselta mun sielunmaisemalta elämänpolkuni maustamana. Tänään sovimme väreistä ja nyt voin vain odottaa seuraavaa hetkeä ja pidemmälle vietyä luonnosta! Ja kyllä odottavan aika on pitkä.
Sitten olen surffannut myötätuulessa koko illan. Google on esitellyt minulle monta paikkaa minne voisin ensi kesänä tehdä lomamatkani. Olen suunnitellut tehdä kierroksen eri linnoissa. Mielenkiintoni kohteina ovat Turunlinna, Savonlinna ja Suomenlinna. Lisäksi mietin, että saisinko yhdistettyä matkaani sujuvasti myös yhden tai kaksi yötä Ahvenanmaalla. Olen tyytyväinen suunnitelmaani. Siinä on käytännössä ainoastaan yksi probleema ja se kahden barbetin kokoinen. Kuinka selviydymme erillään arviolta noin viikon ja kuka hullu ottaa parkuvat pikku myyni hoitoonsa? Millainen hypnoosihoito mun pitää ottaa, että selviän omasta eroahdistuksestani? Millä minimoin sen mahdollisuuden, että lähden iloisena ja reippaana reissuun, mutta putkutan itku silmässä maitojunalla kotiin?
Vielä tänään ennen nukkumatin tuloa aion selvittää yhden asian. Voiko sähkökiukaalle heittää niin paljon vettä, että se sammuu?