Citymamman seikkailut

Minulla on monenlaisia allergioita ja yksi niistä on siivousallergia. Mua alkaa nukuttaa heti, jos ajattelen siivoamista enkä todellakaan tiedä miksi. Tänään kuitenkin poikkeuksellisesti lähdin töistä aikaisemmin ja iloisin mielin suunnittelin kuinka kiillotan pienen pöksäni. Ulko-oven avatessa selkäytimeni antoi luunapin takaraivoon todeten, että ”herää pahvi, nyt on tosi kyseessä”. Ajatukseni kirkastui ja tajusin kuinka älytön ajatus taistelun luovuttaminen oli. Niinpä jälleen kerran tein parhaani aloituksen venyttämisessä. Sitkeästi kuin tatti istuin keittiönpöydän ääressä ja söin 1h 10min ennen kuin mun oli pakko antaa periksi.

Maailma tuntui romahtavan, kun täysin kohtalooni alistuneena vaelsin pyykkikasa kainalossa kohti kylppäriä ja pesukonetta. Sietokykyni joutui koetukselle, kun huomasin, että huuhteluaine oli loppu. Mietin, että alanko kirkumaan. Normaalisti en välttämättä käytä huuhteluainetta tai laitan sitä vain minilorauksen. Mutta juuri tänään olisin halunnut laittaa lorauksen ja ison sellaisen, joten koko pyykinpesu oli pilalla. Kiukun nieltyäni sulloin petivaatteet koneeseen ja laitoin ysikympin ohjelman, että menisi mahdollisimman pitkään ennen kuin joudun ottamaan ne koneesta.

Katseeni osui koneen vieressä nojailevaan moppiin, joka näytti rastatukkaiselta angstilta. Mietin, että meille tulee riita, jos otan sen matkaani nyt. Me inhotaan toisiamme ja täytyy olla todella hyvä päivä, että yhteistyömme sujuu iloisissa merkeissä. Niinpä jätin sen nurkkaan norkoilemaan ja saavuin takaisin kriisialueelle. En voinut käsittää miten yksinäisen naisen kartano saattoi näyttää siltä ettei sitä olisi siivottu sataan vuoteen. Ihan käsittämätöntä! Kunnes muistin, että taisin siivota viimeksi vuonna 2008 joulun alla. Oli siis totaalinen pakko repiä ruoto suoraksi ja lähestyä siivouskaappia. Kuulin jo kaukaa imurin vahingoniloisen naurun oven takaa. Otin pikkupainajaisen kaapista ja tökkäsin jo muutenkin kipeän jalan varpaan imurin suuttimeen. Naamani venyi kuin kissalla ja voin sanoa, että vitutuskäyrä oli kohtuullisen tapissa sillä hetkellä. Niinpä tempaisin imurinvarren lattiaan, annoin masiinalle hieman vauhtia turvavälin saavuttamiseksi ja päätin etten todellakaan imuroi tänään.

Ärtyneenä ja uhmakkaana tepastelin keittiöön. Astioita oli tiskipöydällä, lehtipino notkui aputasolla, ruokapöytä oli vuorattu erinäisillä kädestä tippuneilla tavaroilla, jotka oli kaikkea talkkipurkin, ideaalisiteen ja Erinin levyn väliltä. Tuolien selkänojat olivat täynnä vaatteita kuin tykillä ammuttuna. Aamulla tuli vähän kiire töihin. Siinä ei ehtinyt jäädä viikkailemaan t-paitoja vaatekaappiin. Mua alkoi nukuttamaan ihan järkyttävän paljon. Luomet painuivat puolitankoon ja tein päätöksen lähteä päiväunille, ihan vain puolen tunnin tirsoille. Perusteluna oli se, että olin jo aloittanut siivouksen (pyykit pesukoneessa ja imuri lattialla), joten levättyäni olen pirteämpi siivoamaan. Ihan varmasti. Olin onnellinen ja kehräsin kuin kissa venyttäessä itseni sohvalla täyteen pituuteen.

Puoli tuntia oli melkein oikein, olin vain unohtanut edestä numeron kaksi. Kahden ja puolen tunnin jälkeen heräsin sohvalta pyörryksissä. Olin nukkunut kuin possu. Vaikka näin varsin ihanan unen kodista jossa siinä elin, niin silti…olin nukkunut pahasti pommiin juuri sillä hetkeällä tärkeäksi muuttuneesta siivousurakasta. Istahdin sohvan reunalle ja mua alkoi hävettämään vaikka olin yksin. Tajusin, että kiukkuan enemmän kuin keskiverto teini imurin edessä. Pidin henkilökohtaisen privatepalaverin, jonka myötä löysin ratkaisun tilanteeseen. Aivoriihimoppaus. Siivoan vähän tai paljon ihan mistä tahansa, mitä tahansa, minkä verran tahansa. Oleellista oli se, että teen tänään vielä edes jotain kotia puhdistavia toimenpiteitä.

Ja johan alkoi lyyti kirjoittamaan. Otin pyykit koneesta (oho..) ja latasin sen uudelleen (oho!). Viikkasin pyykkiä (oho..) ja laitoin astiat koneeseen ja masiinan laulamaan (no ihan villiä!). Pesuhuoneesta ja keittiöstä kuului tuttu hurina. Päätin että ei makeaa mahan täydeltä eli päivän siivouskiintiö oli täynnä. Laitoin tytöt toimintavalmiuteen ja lähdin iltakävelylle. Äiti lähti iltalenkille mukaan puhelinyhtiön avustamana. Matka sujui rattoisasti ja hieman kesken jäänyt siivousurakka unohtui mielestä.

Nyt istun sitten jälleen tässä sohvalla läppäri sylissä naputtelemassa. Juuri kun ehdin eilen pullistella, että mulla on niin paljon puuhaa etten ehdi kirjoittaa päiväkirjaa kuten haluaisin. Arvaa mitä olen suunnitellut huomiselle? Siivousta. Aion toteuttaa sen tehokkaasti, huolella, perusteellisesti ja aikuismaisesti. Vannon, että tällä kertaa se onnistuu. Ihan varmasti. Luulisin. Ehkä.

Ai niin, siivosin minä äsken vähän lisää. Siirsin imurin siivouskaappiin pois lattialta lojumasta.