Huh, en ymmärrä mistä tämä ruokahalu on pompsahtanut. Ihan järjetöntä. Vielä pari kuukautta sitten syöminen oli vaikeaa ja en kokenut siitä juurikaan nautintoa. Paitsi herkuista. Mutta nyt…Nam. Mums. Lips. Lups. Rousk. Mussuti mussuti. Koko ajan ja täydellä nautinnolla. Tälläkin hetkellä mulla on jäätelökuppi vieressäni. Ainon maitosuklaa hellii hyvää oloani.
Mulla oli hieno suunnitelma tämän päiväkirjan pitämiseksi. Kun täytin 40 ja aloin kirjoittaa blogia, päätin sen olevan alustavasti vuoden mittainen aktiivinen sessio, jonka aikana löydän itseni ja olen hemmetin viisas täyttäessäni 41. Hoppu tulee, jos tuohon meinaan kyetä. Kirjoittaminen voisi vielä onnistua, mutta itse itsestäni löytämä rauha ja viisaus…. Siinä onkin kovempi homma. Blogia on kiva kirjoittaa, mutta tiedän tämän jäävän jatkossa aiempaa vähäisemmäksi. Kuten on jo nyt jäänytkin iltapuuhieni ulkopuolelle. Tulevaisuudessa kirjoittelen vain välillä, kun siltä tuntuu. Elämäni täyttyy monista ihanista asioista (joo, ei kuitenkaan Aina naurata) ja puhun niistä paljon kumppanin, perheen tai ystävien kanssa.
Viime viikkojen aikana luontoäiti on tarjoillut lunta, loskaa, aurinkoa, lämpöä, vesisadetta, tuulta ja tyyntä sekä kaikenkirjavan luonnon ruskan, joka pikku hiljaa alkaa asettua talviunille. Olen pääsääntöisesti nautiskellut kaikesta, paitsi loskasta. En tiedä mitään hirveämpää kuin kostea ilma. Mulla koleus porautuu luihin ja ytimiin ja pelkkä ajatuskin saa aikaan kokovartalopuistatuksia. Yhtenä iltana oli juuri sellainen lumiloskailma. Lähdin tyttöjen kanssa kävelylle. Hyvin pian kuitenkin Ilona ilmoitti olevansa rampa. Rouva könkkäsi milloin etu- ja milloin takatassu ylhäällä. Tarkistin tassunpohjat ja syy löytyi helposti. Anturoiden väliin oli mennyt loskaa. Ilona saa sellaisesta astmakohtauksen. Muutaman metrin välein se pysähtyi katsomaan minua anoen: ”onko ihan pakko….? voisitko kantaa…?” Olin julma enkä kantanut aneluista huolimatta. Sen oli ihan pakko loikkia jalkapuolena siihen asti, kunnes se mustat kikkurat tutisten ähki iltakakan läheiseen pusikkoon. Tänään iltakävely sujui lupsakasti ja piristykseksemme vanhempani olivat lenkillä mukana. Huomiselle on luvattu myrskyä….
Aikansa kutakin – sanoi pässi, kun päätä leikattiin. Niinhän tämä elämä menee. Mikään ei ole ikuisesti paikallaan pysyvää, vaikka jotkut asiat asiana on ja pysyy. Kuten rakkaus. Niin kauan sen kohde vaihtuu ja tapahtuu jos jonkinlaisia ihmisuhdekiemuroita ja draamaesityksiä, kunnes löytää oman ihmisensä. Se vaan on siinä ja on käsittämätöntä, että sen todellakin tietää HETI. Silloin paukahtaa eilisen ovi kiinni ja takalukkoon. Eilistä ei ole, on vain tämä hetki ja jokainen hetki on mittaamattoman arvokas. Mun sisällä on uskomattoman vahva rakkauden tunne kumppaniani kohtaan. Tiedän ja tunnen kuinka paljon hän rakastaa minua. Tiedän, että me olemme toisillemme tarkoitetut. Tiedän, että jaamme elämän yhdessä. Mitä kaikkea ihanaa tulevaisuus meille tuokaan! Ah, tämä on niin lempiaiheeni, että voisin kirjoittaa vaikka kirjan kaikesta siitä rakkaudesta mikä sisälläni roihuaa. Olen takuuvarmasti maailman onnellisin nainen. Tiedän. Tämä mun kirjoittelu on ällöttävän lässyä. Tätä voi ymmärtää vain toinen siirapissa piehtaroiva henkilö. Toivottavasti se olet sinä.
Yksi muukin aikakausi kuin väärien ihmisten seurassa haahuilu on tullut päätökseensä. Vaikka asun kaupungissa, ei mun sisällä hengaileva maalaismartta ole minnekään hävinnyt. Luonto, luonnonmukaisuus ja luonnollisuus ovat lähellä sydäntäni ja yhteisiä arvoja kumppanin kanssa. Siitä poikineena olemme päättäneet alkaa suunnata elämäämme erilaisten valintojen myötä lähemmäs edellä mainittuja asioita. On innostavaa huomata mitä kaikkea maan ja taivaan välillä voi tehdä asian ja oman hyvinvoinnin puolesta. Tämä on varmasti asia mitä mun täytyy pureskella täällä päiväkirjassa välillä ihan yksinkin.
Nyt vähemmän luomuna ahmimani jätskikuppi on tyhjä ja lisäksi olen syönyt sipsipussista puolet. Ihanan pullukka olo. Kohta alkaa illan elokuva ja on teekupin aika. Minusta on himputin mukavaa, että elämässä on myös ”aikansa kutakin”- vaihtoehto. Mukavampaa on silti se, että elämässä on myös sellaisia Oikeita asioita, jotka ovat ja pysyvät. Minulla niitä ovat muun muassa Lapsukaiseni, Rakkauteni, Perhe ja läheiset Ystävät. Ai niin, on vielä yksi asia mistä olen pitänyt sitkeästi kiinni ja aion pitää jatkossakin. Jokainen arkipäivä noin klo 11 laitan rakkaalleni viestin. Joka päivä kerron eri tavoin kuinka tärkeä, rakas, kaunis ja korvaamaton hän on minulle. Laitan nuo klo 11 viestit sen vuoksi, että haluan hänen tietävän ja tuntevan joka päivä kuinka järjettömän paljon rakastan häntä. Matkan varrella itseäni on yllättänyt se, että aloittaessani en osannut kuvitellakaan kuinka monella tavoin noita asioita voi toiselle sanoa. Tänään kerroin rakkaudestani saksalaisen aivastuksen siivittämänä. Se mitä tuo tarkoittaa, jääköön mun ja kumppanin väliseksi asiaksi. Siihen ei liity mitään suurta ja ihmeellistä, vaan pientä ja söpöä, sunnuntaiaamun kikattelua. A-A-A Auzwaighn!