Olin työmatkalla Tampereella. Tosin se oli vain päivän reissu, piipahdin yhdessä työkokouksessa. Aikataulu oli napakka, mutta mennessäni en osannut arvata kuinka napakaksi se kävi. Päivän kestäviin kokouksiin meillä liittyy yleensä aamiainen, lounas ja päiväkahvi. Niin tälläkin kertaa. Aamupalalla oli iso, täytetty täysjyväbakel. Sen sisällä oli salaattia, tomaattia, kurkkua ja naudan paistia. Kuppi teetä ja bakel tekivät palaverin aloituksesta täydellistä. Vatsani kurisi ja murahteli, mutta ei sen kummempaa. Mielenkiintoinen keskustelu aktiivisilla puheenvuoroilla maustettuna sai vatsan kurinat unohtumaan. Jossain vaiheessa piipahdin toiletin puolella ja tulin siihen tulokseen, että aikainen herätys teki tehtävänsä, minua väsytti. Kello tuli kaksitoista ja lähdimme lounaalle.
Plevna on tunnettu hyvistä ruuistaan eikä se tuottanut pettymystä tälläkään kertaa. Herkuttelin ratatoullella, röstiperunoilla ja possunsisäfileellä tummaa talonkastiketta unohtamatta. Olin kulinaristisessa taivaassa. Palaveri jatkui. Meni hetki ja vatsani alkoi jylähdellä kuin ukkonen saapuessaan. Varttituntia myöhemmin hyppelin kuin gaselli vessaan. Hiivin huomaamattomasti takaisin palaverihuoneeseen vain kirmatakseni uudestaan kohti huussia. Siirtymävaiheessa hyödynsin keskivahvaa lihasjännitystä ja se kävi salitreenistä. Loppujen lopuksi tulin siihen tulokseen, että minulla on kaksi vaihtoehtoa. Joko pyytää kokouksen jäseniä siirtymään kanssani vessaan palaverin jatkamiseksi tai lähteä kotiin. Valitsin kodin.
Plevnasta juna-asemalle tuntui olevan pidempi matka mennessä kuin tullessa. Juoksin välin kuin maantiekiitäjä ja ehdin ajoissa perille. Vaihdoin lipun ja muutamaa tuntia myöhemmin koti-oven avaaminen tuntui maailman onnellisimmalta asialta. Omituisinta koko episodissa oli se, etten ollut missään vaiheessa pahoinvoiva tai kipeä. Kuitenkin jouduin leikkimään gasellia noin sata kertaa ennen ilta yhdeksää. Tein asiasta syväanalyysin ja tajusin, etten muista milloin olisin viimeksi syönyt punaista lihaa. Seuraavassa työkokouksessa aion pelata varmanpäälle ja otan oman puuropussini mukaan. No, kaikissa asioissa on hyvätkin puolensa. Nyt tiedän, että minulla on tarpeen vaatiessa räjähtävä lähtönopeus.
Se siitä työmatkasta. Tällä viikolla olen panostanut kasvojenhoitoon. Mulla on välillä tapana huomioida nassuani tehohoitojen avulla. Se taisi olla jo heti maanantaina, kun kävin tuumasta toimeen. Hoito-ohjelmassa on viisi vaihetta ja se on kieltämättä tehokas. Olen käyttänyt samaa reseptiä jo vuosikausia. 1. Etsi mustapäiden kriisialueet. 2. Puristele ne pois. Voimankäyttö sallittua (kivun kestää, kun valmistautuu henkisesti) 3. Tarkista tilanne. 4. Raaputa pinta rikki (pitkäaikaisen tuloksen varmistaminen, parhaimmillaan jopa viikkokausia ) 5. Osta meikkivoidetta.
Jos hoito on ollut kovin rankka, ensiapuna kilauta kaverille (saat hetkeksi muuta ajateltavaa, jos kasvosi ovat tulessa ja turvoksissa) Minun ongelma-alueet olivat tällä kertaa nenänpieli ja silmienväli. Suoritin vaiheet 1-5 jokaisena päivänä. Tänään, viidennen päivän koittaessa en ollut tunnistaa itseäni peilistä. Silmieni välissä on nähtävissä viikon kestänyt mustapäiden häätö. Voiton merkiksi sota-alueelle on ilmestynyt kirkuvan punainen, huolella kynsitty paukama, joka on helvetin kipeä. Jos väännän silmät kieroon, voin nähdä sen.
En halua olla itsekäs, joten tasapuolisuuden nimissä huomenna järjestän tytöille kauneudenhoitoa. En löytänyt kummaltakaan mustapäitä, joten ajan niiltä karvat pois.