Sähkövikojen vuoksi mulla meni tässä muutama päivä ohi tämä kirjoittelu, joten päätin kirjoittaa tänään kaksi, koska nyt on ihan pakko kertoa mitä äsken tapahtui ja mitä itse asiassa tapahtui jo pari päivää sittenkin….
Ilona haukahti olohuoneessa. Asiaan kuuluen hän käveli keittiöön tarkistamaan kuulinko varmasti. Kun rouva pisti vinkan päälle ja ohitti Iinan, katseemme kohtasivat. Kurtistin kulmia ja sanoin ”hö”. Rouvan askel jähmettyi sillä siunaamalla niin että toinen etutassuista jäi dramaattisesti ylös. Hän katsoi minua silmiin ja selvästi ajatteli, että ”aha”. Pari tassullista peruutusta ja 180 kierto. Kynsien rapina kuului lattianpinnasta hänen poistuessa paikalta. Jatkoin astianpesukoneen lataamista, kunnes kuistilta kuului ”WÄYH!” Selkäni suoristui, että mitä hemmettiä… Rouva käveli takaisin keittiöön ja katsoi minua silmiin ”ilmoitin, että naapurit liikkuu, menikö nyt jakeluun?”. Kyllä meni, pidin kulmakarvat vaakatasossa ja jatkoin koneen täyttämistä. Mua hymyilytti ja mietin, että niin, tässä kodissa kaapin paikan näyttää Ilona. Hän näyttää sen myös mummolassa.
Ilona oli yökylässä mummun ja paapan lellittävänä. Hänelle tarjoiltiin siellä muun muassa kalkkunaleikkelettä, jota oli varta vasten ostettu siltä varalta, että suolaisen nälkä yllättää muiden eväiden lisäksi. Ymmärtääkseni kaikki oli mennyt hyvin siihen asti, kunnes tuli nukkumaanmenoaika. Mummo ja pappa tekivät mokan. He näyttivät Ilonalle stop-merkkiä sängystä. He eivät tienneet mitä siitä seuraa… (minä tiedän ja siksi Ilona nukkuu sängyssä). Ensin Ilona oli odottanut, että he laskivat pään tyynylle ja vetivät viltin korville. SITTEN.
Ilona aloitti iltakävelyn. Oletko koskaan kuullut, kun tikka nakuttaa puhelinpylvästä? Ilona tikkasi kynsillä olohuoneen lattiaa kuin tikka, joka askeleella. Sitten Ilona avasi ääntä; ”Stufn, wäh. Stufn, wäh”. Muutama minuutti kurkun kurlaamista ja sitten uusiksi. Hänelle oli toki tehty peti nojatuoliin, mutta Ilonan mielestä mummo ja pappa olisi voineet mennä siihen rullalle nukkumaan. Hän tarvitsi enemmän tilaa. Mutta hyvän hyvyyttään hän päätti kuitenkin alistua surkeaan kohtaloonsa ja edes yrittää selviytyä siinä. Se meni hienosti. Rouva venytti itsenä äksänä joka ilmansuuntaan ja kun nojatuoli ei riittänyt, hän roikkui reunojen yli kuin ilmaan lettu, joka on läsähtänyt paistinpannusta hieman ohi. Kun tuokaan ei sulattanut mummon ja papan jäätävää sydäntä, oli Ilonan laitettava kakkosvaihde kehiin. Hän aloitti iltakävelyn sijaan ravin. Kiihdytysajot etu- ja takaoven välillä kieltä roikottaen sai mummon ja papan valpastumaan ”pissittääkö pikkuista, mennään vaan..” No ei pissattanut, mutta oli kiva käydä nuuskimassa kevättuulia yhden aikaan yöllä. Ja mikä tärkeintä, kun Ilona ei päässyt sänkyyn, ei siellä ollut enää ketään muutakaan.
Vihdoinkin mummo ja pappa antoivat periksi. Ilonalle suorastaan levitettiin punainen matto suoraan sänkyyn. No joo.. Armeliaasta lupalapusta sängyssä nukkumiseen liittyen Ilona oli herkistynyt ja päätti yön tunteina esittää kiitoksena musikaalin nimeltä Viulunsoittaja Katolla. Ilona perehtyi viulunsoittamiseen, johon hän käytti kaikki taiteelliset kykynsä. Hän vinkui piiiiiiiiiitkäääään, hartaasti, valittaen, korkealta ja kovaa eikä hänen hiljentämiseksi ollut mitään tehtävissä. Mummo ja pappa kuuntelivat koko shown. Aamuauringon noustessa, mummon ja papan pukivat aamutohvelit jalkoihinsa ja tallustellessaan kohti kahvipannua tutut sävelet alkoivat kuulua makuuhuoneesta. Ne rytmit lanteillaan mummo ja pappa odottivat aamukahvia. Hetkeä myöhemmin makuuhuoneen oveen ilmestyi lappu, ”ei saa häiritä”. Sen jälkeen mummon ja papan pikku mussukan mustat kutrit upposivat mummon pehmeään untuvatyynyyn ja alkoi kuulua tasainen tuhina. Ja todellakin, tällä kertaa Rouva sai nukkua pitkittäin ja poikittain isossa parisängyssä eikä hänen untaan häirinnyt enää kukaan.
Ai niin, tässä on Ilonan esittämä biisi. Mummo ja pappa tulevat muistamaan sen aina. http://www.youtube.com/watch?v=DdxMucit2iA