Hypnoosi on tehokkaampi kuin omat iltapohdinnat, joten viime yönä en käytännössä nukkunut ollenkaan. Nukkumatti viskoi unihiekkaa koppakaupalla, mutta nukahtaminen oli pitkissä kantimissa, koska päässä pörräsi ajatuksia perhosparven lailla. Pikku hiljaa luomet alkoivat lupsahdella tasatahtiin. Venytin kädet uimahyppyasentoon ja sukeltamisen sijasta päässäni kuului raaaauuhaaaaallllllinen ääni: ”sinulla on vain niin hyvä olla….” Pidin silmät kiinni, mutta suupielet eivät pysyneet kurissa vaan alkoivat venyt kohti korvia paljastaen lopulta etuhampaani. Kokosin itseni Otin uudestaan uimahyppyasennon… ”sinulla on vain niin hyvä olla….”. Hypnoosin mantra oli tupsahtanut mieleeni ja loistin peiton alla kuin naantalin aurinko. Jossain vaiheessa unihiekka otti kaksintaistelussa niukan voiton mantrasta ja sukset lipsuen hiihtelin untenmaille. Vähäksi aikaa…
Hypnoosista sen verran, että on se metkaa touhua. Mua jännitti ihan sepenä aluksi, mutta hetken päästä huomasin, ettei mua kiinnostanut mikään mitä ympärillä oli. Kuuntelin hypnotisoijan ääntä ja se riitti. Olin ihan veltto. Ajatukseni oli kristallin kirkas ja mietin hypnoosin aikana, että se on höpölöpöä, etteikö hypnoosin jälkeen muista mitään. Mun ajatus oli ihan kirkas. Hypnotisoija puhui selkeästi ja jossain vaiheessa mietin, että pitää kertoa äitille siitä keskustelusta mitä hypnoosin aikana kävin. No, jossain kohdassa tuli sellainen hassu ajatus, että ensi yönä mä nukun (en todellakaan nukkunut). Palasin hypnoosista valvetilaan ja venyttelin raukeana kuin mirri uuninpankolla. Tuntui, että olin nukkunut kunnon päikkärit, ah ihanuutta. Muistelin hypnoosin aikana käytyä keskustelua. Muistin siitä tasan nuo asiat mitä kerroin…”ajatukseni on kristallinkirkas ja muistan kaiken…täytyy kertoa äidille…ensi yönä mä nukun”. Kiitos nam, niiasin kiitokseksi. Lenkkarit jalkaan ja kirmasin lasku kourassa ulos loikkien kuin (sadan kilon) keijukainen. Olin erittäin hyvällä tuulella. Tietääkseni en ollut nukahtanut, kuorsannut, pieraissut enkä puhunut sekopäisiä juttuja. Marssin mieleni perunakellarista täysijärkisenä pois.
Mutta tänään päässäni pyörii yksi aihe. Katse pois pallosta-seurapeli. Se on äärimmäisen mielenkiintoinen varsinkin sivusta seurattuna. Pesäpallossa kaiken huomion keskipisteenä on pallo, joka kiitää mailan tai kopparin vauhdittamana pelialueella ja joskus sen ulkopuolella, jos homma lähtee käsistä. Jos palloa ei juokse riittävän lujaa karkuun, käy köpelösti. Nahka kärähtää eli se on palo. No tässä toisessa pelissä homma menee niin, että palloa viskotaan samalla tavalla, mutta ideana on harhauttaa toista joukkuetta siten, että he eivät huomaa minne pallo lentää. Urheilun lisäksi kyseessä on psykologinen trilleri, jonka juonenkäänteet ovat uskomatonta soopaa. Niiden rinnalla kauniit ja rohkeat sekä kaikella kunnioituksella salatut elämätkin ovat yhtä mielenkiintoisia kuin ruotsinkieliset uutiset. ”Katse pois pallosta” on urheilullisesta nimestään huolimatta taktiikka peli. Pelissä on yksi tavoite, pidä muiden katse pois pallosta mahdollisimman pitkään, niin saat sulan hattuun. Pelissä on yksi sääntö. Ei ole sääntöjä.
Pelaajilla on aikamoinen hiki, mutta sitähän sanotaan, että rapatessa roiskuu. Näin katsomon puolelta seurattuna se on kuitenkin aika hauskaa hommaa. Vedonlyöntikojuissa käy kuhina, että kuka tekee seuraavan peliliikkeen. Tempo on nopea ja pelaajilla on loistava mielikuvitus, takinkääntönopeus sekä selkäänpuukottamisen tarkkuus. Nopeat syövät hitaat ja hihhih, voittajan korokkeella kököttää huohottava hikipää, joka on kieroin kaikista korkkiruuveista. Voittajan on helppo hymyillä, kunnes joku potkaisee korokkeen nurin ja peli käynnistyy uudelleen. Voin sanoa, että sen verran jännältä tuo kaikki näyttää, että nipin napin maltan jääkaapilla käydä erätaukojen aikana. Myös kotipesän likaaminen, kädenvääntö, kuormasta popsiminen sekä kaksitaistelut ovat jännempää katsottavaa kuin Alfred Hitchcockin elokuvat.
Ihailen katse pois pallosta-pelaajia. Heillä on uskomattoman hyvä turnauskestävyys. Minusta ei ikinä olisi siihen. Tykkään enemmän kävelystä ja sohvalla loikoilusta. Ja jos totta puhutaan kaikella kunnioituksella kyseistä peliä ja pelaajia kohtaan, katson mieluummin Muumilaakson tarinoita ja lauantai-iltaisin länkkärin. Uskallanko sanoa ääneen? Suosittelen lajin- ja kanavanvaihtoa pelaajillekin.