Lainaa.com

Luokka: Yleinen

Yleinen

Murmutipurmutitähtisilmä

12.05.2013, santukka

Äitienpäivä. Aika siistiä. Kävin aamulla 14km:n lenkillä ja silloin on hyvin aikaa miettiä syntyjä syviä. Äitienpäivä kirvoittaa miettimään sukupolvien ketjua mummosta äitiin, äidistä minuun ja minusta lapseeni. Mammajengiämme. Kuinka mummo on tuntunut aina kivikautisen vanhalta. Ensimmäisissäkin muistikuvissani toisella mummolla on ollut kirkuvan punainen sojotukka ja toisella hopeanharmaan lampaanvillainen isoilla rullilla ilahdutettu hattaratukka. Kuinka meinasin saada …

Yleinen

Epilepsia

09.05.2013, santukka

Jo muutamana päivänä päänsäryt ovat kiusanneet. Unohdin ottaa epilepsialääkkeet ajallaan, jo parina päivänä. Yöunet ovat olleet katkonaisia ja levottomia. Päässä on outo olo. Sitä särkee ja ei särje. Ruoka ei maistu. Humahtelee. Ravistelen päätäni. Keskustelen ja pohdin jotakin toisen ihmisen kanssa. Hetkeä myöhemmin en muista aihetta, asiaa. Olen epävarma kenen kanssa juttelin. Haistan jotain, mutta …

Yleinen

Paksu Bertta ja pieni salaisuus

06.05.2013, santukka

Sanotaan, että aikainen lintu madon nappaa. Vaan se pulu ei ole notkunut meilläpäin. Illalla päätin laskea kaihtimet alas välttääkseni aamuyön virkkukohtauksen. Se toimi todella hyvin. Myöhästyin tunnin töistä. Tänä iltana nostan kaihtimet ylös. Vaan on ihan sama onko töihin kiire vai ei, tyttöjen on käytävä aamukävelyllä, koska ne eivät ole opetelleet käyttämään toilettia toiveestani huolimatta. …

Yleinen

Mutakakku ja rapamälli

05.05.2013, santukka

Lauantai Herätessä hymyilyttää. Eilinen Suomi-Saksa peli oli jännittävä ja viimeiset minuutit suorastaan tajunnan räjäyttäviä. Kotiini kyhätty lätkästudio onnistui tunnelmaltaan hyvin. Kotiteatteri tarjosi hallitunnelman. Pizza, sipsit, mutakakku ja valkkari viimeistelivät session. Ah namia, sanon minä! Jälkipelin merkeissä kellon viisarit taipuivat vahvasti etukenoon. Paransimme maailmaa ja totesimme, että minä olen vähän renttu. No himputti, onneksi vain vähän. …

Yleinen

Itikan kakka

02.05.2013, santukka

Olen toipunut vapusta, periaatteellisesti. Vappua kanssani viettäneet ystävät olivat ihania, mutta skumppa ei sovi mun pirtaan. Saan siitä joka kerta jysärin, vaikka vain varovasti nuuskaisen pullon suusta. (tälläkin kertaa kostutin vain aavistuksen huuliani) Eilen parantelin oloa päiväkävelyllä ja -saunalla. Kävelin rantaraittia napit päässä musiikkia kuunnellen ja vaivuin omiin ajatuksiini. Vietin vappupäivää yksin ensimmäistä kertaa elämässä. …

Yleinen

I like to move it, move it!

29.04.2013, santukka

Viikonloppu meni eräässä seminaarissa työn parissa. Päivät kuluivat huippuseurassa eikä työnteko tuntunut työnteolta kuin vasta tänä aamuna, kun olin jäänyt patjaan kiinni. Ennen kuin tyyny irtosi takaraivostani, huulilleni nousi hymy. Tuli mieleen lauantai-illan bileet ja siellä ihmiset kenen seurasta sain nauttia. Tanssia, laulua ja naurua, juomaa ja jekkuja. Niistä oli se ilta tehty. Pitsimekon helmat …

Yleinen

Liekeissä loikkiva nainen!

26.04.2013, santukka

Woohou! Naisella on vähän vauhtia. Poliisit sakottaisi, jos saisivat kiinni. Jos niin kävisi, puhuisin konstaapelit pyörryksiin. Ottaisin myös Herra, Rouva tai Neiti poliisia poskista kiinni ja suutelisin pitkään ja ahneesti. Ja sellaisella imulla etten varmana saisi sakkoja! Aloitetaanpa tästä. Laita tämä taustamusiikiksi (huom! avaa se uuteen välilehteen) ja hyppää tarakalle. Kerron mitä on tapahtunut! http://www.youtube.com/watch?v=iuX-xLbNApI …

Yleinen

Maistuisiko pikku ryyppy?

22.04.2013, santukka

Mulla on väsy väsy väsy. Olen raato, puhki, poikki, tiltissä, veltto ja finaalissa. Mulla on mukava ja tapahtumarikas viikonloppu takana. Mutta nämä maanantait….voi kiesus. Tänään starttasi yhdeksän päivän työputki. Jippiajee… Kevät on mielettömän ihanaa aikaa silloin, kun on aurinkoisia päiviä niin kuin tänä viikonloppuna on ollut. Annoin eilen taiteilijalle työrauhan ja kovan pohdinnan jälkeen (miten …

Yleinen

Citymamman yömyssy

20.04.2013, santukka

Musiikki on maailman paras keksintö. Olen ehkä tämän pallukan epämusikaalisin ihminen (uskomatonta, että olen nuorena soittanut rumpuja! Äitille terveisiä, että ymmärrän erittäin hyvin miksi ette ostaneet rumpuja kotiin…), mutta rakastan biisejä. Ne ovat tarinoita ja jokainen erilainen, vaikka aihe olisi sama. Vähän kuin ihmiset. Joillakin on toisten kanssa samankaltaisia kokemuksia, mutta silti jokainen kävelee oman …

Yleinen

Kalakukko

18.04.2013, santukka

Istuin kartturin paikalla läppäri sylissä. Vanhemmat pohtivat ruokaostoksia. Samalla mietimme mitä viemme mummolle tuliaiseksi ja syntymäpäivälahjaksi. Näppiksestä kuului tasainen naputus sormieni pomppiessa kirjaimelta toiselle. Pienen häivähdyksen hetken mielessäni piipahti ajatus, että onkohan netissä roikkuminen lähtenyt käpälästä. Pyysin isää laittamaan musiikkia soimaan. Anna Eriksson pauhasi, kunnes isä alkoi surffata. Suomipopin kohdalla rääkäisin, että tähän! Vanhempien mussukka …

Yleinen

Penaalin terävin kynä

17.04.2013, santukka

Mulla on punainen työtuoli, jossa on rullat alla ja lisämausteena sekä hissi- että keinuominaisuus. Sellainen työtuolien Ferrari alumiinivanteilla. Olemme tehneet hommia yhdessä jo seitsemän vuotta ja yhteistyömme on ollut lähes saumatonta. Maanantaista perjantaihin klo 8-16 pyörähtelemme kuin valssia tanssien työpöydän, asiakirjakaapin ja tulostimen keskellä. Olemme nautiskelleet lukemattomista kahdenkeskisistä hetkistämme. Lempiasentomme rentoutumiseen on leppoisa takanoja jalkojeni …

Yleinen

Popcornia

14.04.2013, santukka

Ekana pitää todeta, että iltaysin jälkeen kannattaa laittaa astianpesukone tehopesulle. Ei tarvii kuvitella menevänsä nukkumaan tämän vuorokauden puolella, kun se ohjelma kestää varmaan viisi tuntia. Tytöt on pulitettu puoli kaljuiksi ja ne näyttävät jälleen peitsaavilta rotilta. Minulla on edelleen kirkuvan punainen kastimerkki silmien välissä. Puntarin mukaan olen laihtunut 0,8kg. Olo tuntuukin merkittävän paljon hoikemmalta. Lapsukaisen …

Yleinen

Söpö gaselli

12.04.2013, santukka

Olin työmatkalla Tampereella. Tosin se oli vain päivän reissu, piipahdin yhdessä työkokouksessa. Aikataulu oli napakka, mutta mennessäni en osannut arvata kuinka napakaksi se kävi. Päivän kestäviin kokouksiin meillä liittyy yleensä aamiainen, lounas ja päiväkahvi. Niin tälläkin kertaa. Aamupalalla oli iso, täytetty täysjyväbakel. Sen sisällä oli salaattia, tomaattia, kurkkua ja naudan paistia. Kuppi teetä ja bakel …

Yleinen

Katse pois pallosta

09.04.2013, santukka

Hypnoosi on tehokkaampi kuin omat iltapohdinnat, joten viime yönä en käytännössä nukkunut ollenkaan. Nukkumatti viskoi unihiekkaa koppakaupalla, mutta nukahtaminen oli pitkissä kantimissa, koska päässä pörräsi ajatuksia perhosparven lailla. Pikku hiljaa luomet alkoivat lupsahdella tasatahtiin. Venytin kädet uimahyppyasentoon ja sukeltamisen sijasta päässäni kuului raaaauuhaaaaallllllinen ääni: ”sinulla on vain niin hyvä olla….” Pidin silmät kiinni, mutta suupielet …