Mulla on väsy väsy väsy. Olen raato, puhki, poikki, tiltissä, veltto ja finaalissa. Mulla on mukava ja tapahtumarikas viikonloppu takana. Mutta nämä maanantait….voi kiesus. Tänään starttasi yhdeksän päivän työputki. Jippiajee…
Kevät on mielettömän ihanaa aikaa silloin, kun on aurinkoisia päiviä niin kuin tänä viikonloppuna on ollut. Annoin eilen taiteilijalle työrauhan ja kovan pohdinnan jälkeen (miten vältän siivouksen) livistin hyvällä syyllä mökille vanhempien ja ystäväni kanssa. Myös Iina pääsi mukaan Ilonan jäädessä valvomaan eteisen maalausurakan etenemistä.
Äiti ja isä menivät jo edeltä tekemään kevätsiivousta. Menin Iinan ja ystäväni kanssa hieman myöhemmin perässä. Autot oli jätettävä vielä muutaman sadan metrin päähän mökistä. Lumi oli jo monilta osin sulanut, mutta maa oli pehmeää ja kosteaa. Vesi oli noussut muutaman metrin rantaa pitkin ja oli meinannut napata laiturin matkaansa. Pohdimme, että toivottavasti muutama vuosi sitten äidin kanssa yhtä aikaa iltapesulla ollut karhu on päättänyt jatkossa pestä kuononsa jossain muualla. Vaikka se olikin mukava nalle, kun ei rouskutellut äitiä iltapalaksi. Itse asiassa tiedän siihen syyn. Jopa karhu tajuaa, että meidän äitille ei ryttyillä. Siinä olisi päässyt nallelta iso itku. Yläkerran kuistilta näki läheltä katonrajassa olevan oravanpesän. Siellä asuu kipakka Mama-orava nähtävästi muutaman jo syntyneen tai syntyvän vauvelin kanssa. Pesä on ainakin muhkea. Järvellä polskutteli muutama lintu sorsien seurana. Vankan eläintuntemuksen omaavana perheenä tiesimme sen olevan kuikka. Kuistilta tähystimme kiikareiden kanssa kuikkapariskuntaa. Kyllä ne olivat kauniita!
Joimme terassilla päiväkahvit. Muut ottivat termarista kahvia ja minä kupin Spriteä. Iina juoksi sinne tänne 200 lasissa ja silmin nähden nautiskeli kevään ensimmäisestä mökkireissusta. Isän kanssa otettiin tikkakisa. Hävisin 17-20. Kiusasin ja isottelin isälle, että voitan seuraavalla kerralla. Isää hymyilytti. Meistä molemmat tietää, että hän rökittää minut seuraavallakin kerralla. Siitä on pitkä aika kun olen heittänyt isän kanssa tikkaa ja tietysti oikeasti mulle on ihan sama kumpi voitti. Pääasia oli hetki isän kanssa. Se oli mulle tosi tärkeää ja luulen, että isälle myös. Aurinko paistoi. Me naurettiin, laskettiin pisteitä ja hymyssä suin tuhistiin liian kevyille tikoille. Hetkeä myöhemmin isä puuhasi jotakin ystäväni kanssa sillä aikaa, kun harjoittelin vielä pelin jälkeen pisteiden 18-20 toteuttamista.
Lähdimme ystäväni kanssa käymään padolla, jonne on muutama sata metriä mökiltä. Ympäriltä osin kaadettu metsä tuoksui voimakkaasti tuoreelle havupuulle ja sitä vahvisti lumesta kostea maa. Auringonvalo lämmitti ja ilma oli tyyni. Padolta jatkuva joki oli jo auennut melko paljon, kuten myös toiselle puolelle jäävä pieni järvi. Taiteilin rantakivillä ja kävin huuhtelemassa äidiltä lainatut punaiset kumisaappaat. Veden alla paljastuvat kivet olivat kauniita valon leikkiessä niiden pinnoilla. Iina kävi kahlaamassa vatsaansa myöten. Pato on pieni, mutta mielestäni omassa herkkyydessään kaunis paikka. Oli hiljaista ja kiireetöntä, vaikka lähdimmekin lähes samantien takaisin mökillä. Mutta minun rauhaani riitti tietoisuus siitä, että halutessamme olisimme voineet jäädä rantakiville nautiskelemaan keväisestä iltapäivästä. Nyt tuli mieleen, että minkä hiton takia kipitimme sieltä samantien takaisin?? Ei aavistustakaan.
Syystä, toisesta ja kolmannesta kävimme puhumaan erilaisista riippuvuuksista, niin ihmisten välisistä kuin vaikkapa alkoholistin, narkomaanin tai nikotinistin riippuvuussuhteista aineisiin. Kävimme sitten tarkemmin pohtimaan ihmissuhteita ja sitä kuinka on sellaisia on-off säätöjä. Niissä toimii sama kaava kuin esimerkiksi viinasta eroon taistelevalla alkoholistilla. Alkoholisti yrittää olla juomatta, mutta viinapullo houkuttelee hörppäämään. Sitten tulee se hetki, kun pienen pieni ryyppi vie nautinnon läpi kehon. Alkoholisti hukkuu pulloonsa ja on hetken päästä pahoinvoiva. Sadannen kerran hän pyristelee kaikin voimin drinkkilasistaan irti, kunnes taas ihailee pullon etikettiä kännistä haikaillen. Yksi pieni ryyppy ja kierre alkaa alusta… Elämä on myyty pahalle ololle. Krapulalle ja morkkikselle. Ystävän ajatukset olivat vahvoja ja väkeviä. Mökin pihassa olin jo viinatynnyrissä uimassa sammakkoa ja pohtimassa elämän suuria kysymyksiä. Ennen kuin tulin kaatokänniin ajatuksistani, lähdimme ajelemaan kotiin.
Rakastan automatkoja. Rakastan katsella ohi meneviä maisemia. Rakastan auton ääntä, vilkkua ja moottoria. Autoradiota ja turvavöitä. Automatkoilla on aikaa ajatella ja jutella. Mulla oli mukavaa ja tuntui, että kilometrit loppuivat kesken. Se tunne saattoi tulla myös siitä, että kyseinen kuski kaahailee, koska hän omistaa raskaan kaasujalan. Siinä olisi poliisilla lystiä, jos tietäisi millainen pikakiitäjä paikallisilla pikiteillä viuhahtelee.
Ai niin. Muistinko sanoa, että ne linnut siellä eivät olleet kuikkaa nähneetkään. Ne oli telkkiä. Asia selvisi mulle myöhemmin. Kiitos kaverin, joka oikeasti tunnistaa eri lintulajeja.
Ja mulle selvisi toinenkin asia. Jos joku on ihmissuhdejuoppo ja repsahtaa ryyppäämään uudestaan ja uudestaan, hänestä ei tule koskaan onnellista. Mutta jos hän sanoo pullolle eli riippuvuudelle hyvästi, hän on vapaa tekemään mitä vaan. Vaikka täyttämään pullon auringon keltaisella ja jääkaappikylmällä, maailman parhaalla appelsiinimehulla. En halua enkä aio olla kenenkään viinapullo. Kaikenlaisiin riippuvuuksiin liittyen olen mielelläni absolutisti ja hörpin vain appelsiinimehua.
Kun soitin yhden kaverini kanssa illalla hyvän yön puhelun, jäin miettimään, että meistä taitaa kumpikin tykätä appelsiinimehusta. Ja se saa meidät hymyilemään, yhdessä. 😉