Lähdin torstaina töistä ja ulko-ovella huomasin kuinka vettä satoi taivaan täydeltä. Mulla oli villapaita päällä ja hihaton sen alla. Kosteat, tuimat syksyiset tuulenpuuskat sukelsivat iholle ja saivat minut hengähtämään viileästä kosketuksesta. Kotiin kävellessä sade kasteli minut läpimäräksi, mutta se ei haitannut. Käppäilin rauhassa ja nautin sateen syleilystä kasvoillani. Olin hyvällä tuulella, koska tiesin, että viikonloppu toisi tullessaan kivoja asioita ja uusia ihmisiä. Eilen oli tupaantulijaiset, joista en tuntenut entuudestaan ketään muuta kuin kumppanini kenen kanssa sinne menin. Lähtiessä tilanne oli toinen, olin saanut uusia tuttavia ja se saa hymyn nousemaan huulilleni. Siistiä. Olen jälleen hyvällä tuulella kuin peipponen.
Tänään on vuorossa hilloshow. Äiti ja isä toi jo muutama päivä sitten omenia hillottavaksi. Olen ollut kiireinen, mutta omput on onneksi säilynyt kuistin viileässä hyväkuntoisena. Ja kaiken varalta… äiti kävi pari tuntia sitten tuomassa ovelle itse tekemäänsä omenahilloa ja -mehua. Hän ottaa varman päälle, että minultakin löytyy itsetehtyä hilloa pakkasten paukkuessa. Mikä siinä onkin, että hillon tekeminen voi laiskottaa näin paljon? Kaikki vaiheet on kuitenkin miellyttäviä eikä aiheuta samanlaista henkistä astmakohtausta kuten lattioiden pesu tai pölyjen pyyhkiminen.
Viime viikot ovat täyttyneet läheisten ja ystävien tapaamisilla, kuntosalilla ja koirien kanssa lenkkipoluilla syksyn tuulia haistellen. Kävimme pienellä porukalla katsomassa ylioppilasteatterin esittämän näytelmän nimeltä Makeen laakson lukio. Se kertoo minuudesta, ihmisen persoonan monista ulottuvuuksista. Näytelmä oli tiivis, nopeatempoinen ja positiivisella tavalla koukuttava eri persoonallisuuden hahmojen kietoutuessa toisiinsa nerokkaasti kirjoitetun käsikirjoituksen avulla. Loistavaa! Esityksen jälkeen ajatukset oli vielä hajanaisia, mutta lähipäivien kuluessa on tuntunut, että näytös tarjoaa koko ajan enemmän antiaan. Pirullista ja vapauttavaa on se, että jokaisesta hahmosta löytää itseään. Se muistuttaa mua siitä kuinka kokonaisvaltaisia paketteja me ollaan.
Vaan mun remonttihommiin. Edellisen kerran kerroin siitä, kun vedin käsijarrun tappiin ja jarrut kirskuen pysäytin elämäni vuoristoradan. Aloitin elämäni onnellisuustekijöiden metsästyksen ja niistä huolehtimisen. Naulasin eilisen oven metrin pitkillä nauloilla kiinni ja päätin, että energiani ei enää mene hukkaan taakse tuijotellessa, koska se olisi yksinkertaisesti typeryyttä. Panostan kaiken tähän päivään, huomiseen ja tulevaisuuteen. Minä olen ainoa joka voi vaikuttaa ja on vastuussa oman elämäni laadusta ja onnesta. Sen tajuaminen on vapauttanut minut ja olen saanut nousta takaisin elämään kuin Feeniks-lintu. Käsijarru on osoittautunut jo alkumetreillä yhdeksi elämäni hyvistä päätöksistä. Jokainen päivä on tuntunut tosi, tosi, tosi hyvälle. Annan rakkauden olla matkaseuranani mihin ikinä kuljen, missä olen ja mitä teen. Oloni on raikas, puhdas ja seesteinen vaikka minusta ei saakaan edes mankelin läpi työntämällä feng shui- ihmistä.
Päiväkirjakirjoitukseni on tänään lyhyt, mutta olen kirjoittanut sen mitä mielessäni on nyt. Istun keittiönpöydän ääressä. Ulkona on syksyisen harmaata. Päiväsauna teki oloni rennoksi ja laiskan aamun jälkeen kuitenkin myös virkisti sopivasti. Hiljaisuuden rikkoo astianpesukoneen humina, kun se on työn touhussa.
Nyt oloni on onnellinen. Tiedän kuka olen. Tiedän mitä teen. Tiedän mitä haluan. Tiedän mille asioille annan arvoa ja energiani. Tiedän mistä huolehdin. Tiedän keille Elämäni Ihmisille annan sydämmeni. Tänä päivänä elän elämääni rakkauden täyttämänä kaikessa moninaisuudessaan. Olen siitä äärettömän kiitollinen. Minulla ei ole enää kiire minnekään.
Kiitos rakas Naiseni, kumppanini. Olen pahoillani, että kaikessa kivuliaisuudessaan minun oli käytävä kaukana, jotta kykenin näkemään lähelle. Vastoinkäymisistä huolimatta vahva rakkaus on kantanut meitä. Sen avulla emme ole kuitenkaan kadottaneet toisiamme ja eihän meitä olisi pitänyt erillään maailman mahtikaan. Lopulta löysimme yhdessä tien perille. Olemme vihdoin kotona.
Minä rakastan sinua. Nyt ja aina. <3
http://www.youtube.com/watch?v=Pj7l_BMwiRo