Formula 1 VPN-Suomi

Yleinen

Helsinki Pride 2013

02.07.2013, santukka

Uskomatonta, mutta aloin tuntea eroahdistusta tästä päiväkirjasta vasta eilen illalla. Vaikuttaa siltä, että kesä on tuonut tullessaan jotain isompia mielenkiinnon kohteita kuin päiväkirjan kirjoittaminen. Ristiriita syntyykin siitä, että toisaalta tarvitsen näitä yksinäisiä hetkiäni pohtiakseni maailmanmenoa ja omia touhuja. Olin viikonloppuna Helsingissä Pride tapahtumassa. Se on sellainen iso  kulttuuri- ja ihmisoikeustapahtuma, jonka teemana oli tänä vuonna …

Lue kokonaan

Yleinen

Paniikkikohtaus

25.06.2013, santukka

Käsittämätöntä millä vauhdilla päivät hujahtavat. Tuntuu, että juuri kun saa silmänsä auki, on taas aika lopsauttaa ne kiinni. Juhannuksen aikaan en tarkoituksella avannut tietokonetta neljään päivään. Torstaina lähdin tyttöjen kanssa suoraan töiden jälkeen mökille vanhempieni kyydissä. Mökkeilemään saapui myös ystäväni lapsineen. Poika ei lahjomisyrityksestäni huolimatta suostunut luonnonhelmaan ja siskon perheellä oli muuta puuhaa, joten juhlimme …

Lue kokonaan

Yleinen

Bob Marley

16.06.2013, santukka

Kuulin, että eilinen blogini sai muutaman lukijan haukkomaan henkeään kuin kala kuivalla maalla. Ymmärrän. Ajattelin kirjoittaa tänään ruotsinkielisistä uutisista. Joudun kuitenkin muuttamaan tuota suunnitelmaani, koska muuten blogi loppuisi tähän. Mulla ei ole nimittäin mitään sanottavaa edellä mainitsemastani aiheesta. Eilen oli paljon sanottavaa ja siitä aiheesta voisin kirjoittaa kahdeksan seuraavaakin blogia. En tee kuitenkaan niinkään, koska …

Lue kokonaan

Yleinen

Tuttua tuhinaa

15.06.2013, santukka

Tein havainnon. Jos laulan hiljaa, koirat eivät tuumaa mitään. Jos laulan lujaa, ne alkavat riehua. Ne alkavat pureskella toisiaan ja sutia kynnet parkettia kyntäen huoneesta toiseen. Kokeilin eilen tuota muutaman kerran ja todellakin, joka kerta oli sama lopputulos. Mietin, että kyse on joko siitä, että ne riemastuvat laulustani niin paljon, että sinkoavat ekstaasiin tai niitä …

Lue kokonaan

Yleinen

Mitä?

12.06.2013, santukka

Kello oli aamuyöllä neljä, kun heräsin kipinää iskevään päänsärkyyn. Kurkku oli kuin raastinrauta ja hengitys tuntui kuumalta. Herätessäni makasin selälläni äksänä ja pohdin, että olenko nukkua honottanut suu auki ja kuivattanut kurkun kuorsaamalla. Nielaisin ja korvassa kävi viiltävä kipu. Kuului vain suhinaa. Kävin raksukupilla hakemassa pillerin, mutta se ei auttanut. Ensin itkeskelin itsesäälissä, että ”miks …

Lue kokonaan

Yleinen

Here again

09.06.2013, santukka

No niin, on aika lämmitellä näppis uusia tarinoita rustailemaan. Sivu oli pitkään tiltissä, mutta itse asiassa alkoi näkyä minulle jo viikko sitten. Olen käynyt tuijottamassa tätä päiväkirjaani muutamaankin kertaan ja miettinyt mitä kirjoittaisin. Kerta toisensa jälkeen painoin rastista. Syy on yksinkertainen. Minulla on asiaa ihan himputin paljon, mutta kuulumiseni ovat sen verran tulenarkoja, etten voi …

Lue kokonaan

Yleinen

Jatkuu….

30.05.2013, santukka

Laitoin ylläpitoon viestiä. Serverissä taistellaan jotain bittiötökkää vastaan. Kirjoitan tänne syntyjä syviä sitten, kun tämä taas pelittää. Nyt pääsin tähän käymään muutaman mutkan kautta. Nautinnollisia päiviä, muista syödä suklaata. Suosittelen Fazerin sinistä.

Lue kokonaan

Yleinen

Vitsikortti

28.05.2013, santukka

Mulla on ollut noin sata hermoromahdusta muutaman päivän sisällä. Tämä blogi tilttasi. En ole varma onko vika serverissä vai pääsikö joku virus läpi. Edelleenkin pääsen sivuille vain kiertotietä niin, että pääsen tänne hallintapaneeliin kirjoittamaan. No, pääasia että saan purkaa mieleni mutkia ja elämää suurempia kysymyksiä tänne nettipäiväkirjaani. Viikonloppu oli mukava. Lauantaina menin päiväksi mökille. Aurinko …

Lue kokonaan

Yleinen

Ruttunaamatyttäret

24.05.2013, santukka

Nukuin ruokottoman pitkään ja muutaman vetelän tunnin jälkeen lähdin koirien kanssa ”aamukävelylle” vanhempieni luokse. Matkalla minuun iski joku omituinen luontoäidin tuikkaama romanttinen hormooni, jonka seurauksena maleksin rantareittiä lehmän katse kasvoillani. ”Mmjuuu..” mölähdykset vain puuttuivat. Niinpä siinä seesteisellä hetkelläni vedin sieraimet täyteen happea kuin myskihärkä. Katselin ympärilleni ja näin äärettömän paljon kauniita asioita. Pusikosta lähteneen linnun, …

Lue kokonaan

Yleinen

Lomapäivä numero 1

23.05.2013, santukka

Tikit on nyt poistettu ja olen 0,001 grammaa kevyempi. Haavat olivat parantuneet hyvin ja kun otan vielä pari viikkoa iisisti, niin olen entistä ehompi tanttana. Terveyskeskuksen jälkeen käppäilin tatuointiliikkeeseen. Myös tatuointi on parantunut odotetusti ja kuvaa jatketaan juhannusviikolla. (että se siitä juhannussaunasta.. paitsi kyllä minä käpälän suojaksi jotain keksin). Aloitin aamun olemalla possu ja jäin …

Lue kokonaan

Yleinen

Osa-aikainen absolutisti

22.05.2013, santukka

Tämän rouvan tanssikengät on kopisseet (lähinnä olohuoneen lattiaan) viime aikoina sen verran, että nyt ne kopisee ilman seuraa tuulikaapissa ainakin pari viikkoa. Appelsiinimehu on vahvinta mihin kosken ja sitäkin vain poikkeustilanteessa. Muutoin tarjolla on vain vettä. Teepussilla tai ilman. Käytän vain tennareita ja lantiota en keikuta edes siivotessa, jotta mieleeni ei muistuisi tanssilattian nautinnolliset, naurunkiljahduksilla …

Lue kokonaan

Yleinen

Erilainen, omanlainen, minunlainen vai sinunlainen?

18.05.2013, santukka

Lauantai-aamut ovat ihania. Jälleen kerran tarjoilen itselleni sänkyyn aamiaiseksi läppärin, suklaata ja vesipullon. Mitä nautintoa! Mulla oli eilen ihana ilta. Olin kaupungissa eräässä puistossa viettämässä kansainvälistä homofobian vastustustamisen päivää piknikin merkeissä. Ilma oli kaunis, lämmin ja aurinko paistoi. Puistossa oleili hymyileviä ihmisiä vilteillään. Istuskelin Setan porukan kanssa ja herkuttelimme yhteisillä nyyttärieväillä. Ilona oli mennyt papan …

Lue kokonaan

Yleinen

Karavaanarit

16.05.2013, santukka

Päivät ovat menneet kuin huomaamatta. On jo neljä päivää siitä kun viimeksi kirjoitin päiväkirjaa! Mulla on myös kirjekaveri, jolle en ole ehtinyt laittaa edes yhtä kirjainta menemään. Tapahtumia on riittänyt jälleen enemmän kuin laki sallii. Maassa ällöttävästi laahustavien karavaanareiden (etanoita mökit selässään) sukukokouksista äskeiseen äkkilähtöön lehmän kokoisen rusakon perässä. Täällä on niin paljon etanoita, että …

Lue kokonaan

Yleinen

Kaapin paikka

12.05.2013, santukka

Sähkövikojen vuoksi mulla meni tässä muutama päivä ohi tämä kirjoittelu, joten päätin kirjoittaa tänään kaksi, koska nyt on ihan pakko kertoa mitä äsken tapahtui ja mitä itse asiassa tapahtui jo pari päivää sittenkin…. Ilona haukahti olohuoneessa. Asiaan kuuluen hän käveli keittiöön tarkistamaan kuulinko varmasti. Kun rouva pisti vinkan päälle ja ohitti Iinan, katseemme kohtasivat. Kurtistin …

Lue kokonaan