Mulla on punainen työtuoli, jossa on rullat alla ja lisämausteena sekä hissi- että keinuominaisuus. Sellainen työtuolien Ferrari alumiinivanteilla. Olemme tehneet hommia yhdessä jo seitsemän vuotta ja yhteistyömme on ollut lähes saumatonta. Maanantaista perjantaihin klo 8-16 pyörähtelemme kuin valssia tanssien työpöydän, asiakirjakaapin ja tulostimen keskellä. Olemme nautiskelleet lukemattomista kahdenkeskisistä hetkistämme. Lempiasentomme rentoutumiseen on leppoisa takanoja jalkojeni sojottaessa työpöydällä. Fazerin sininen vatsan päällä ja nappi korvassa maksimoivat pitkien asiakaspuhelujen hyödyt. Ja jos asiakkaalla on asiaa, niin mä todellakin kuuntelen. Ihan niin pitkään kuin asiakas haluaa. Vaikka kaikki sukusalaisuudet ruotien ensimmäisestä maailmansodasta eteenpäin. Mullahan ei ole kiire mihinkään niin kauan kuin suklaata riittää.
Tuolini on vitsikäs ja se on muutaman kerran onnistunut jekuttamaan minua. Eilen sen yritys oli hyvä, mutta olin ketterämpi kuin se luulikaan. Mulla on työpöydän alla jalkarahi. Puhelimessa ollessani mulla on tapana pelata jalkapeliä sen kanssa, nostella, siirrellä, kallistella ja pyöritellä. Jos olen villasukilla, painelen varpailla monttuja sen geelipehmusteeseen. Samaa teen hiirimattoon. Sormilla, en varpailla ja vain silloin jos en hiirimaton sijaan piirtele vihkoon, leikkaa kynsiä tai rasvaile ihoani.
Asiakaspuhelu oli loppumaisillaan, kun tohvelini lensi jalasta jalkarahin taakse. Kuuntelin periaatteellisesti asiakasta samalla pohtien, että jos venytän säihkysääreni äärimmäiseen pituuteensa, ylettäisinkö varpaillani tohvelille asti. Sanoin heippa asiakkaalle, nousin tuolilta hieman etunojaan ja suljin puhelimen. Samalla hetkellä venytetty käpäläni potkaisi pöydän alla tyhjää villasukan ansiosta. Heittäydyin taaksepäin tuolille, josta olin unohtanut keinun päälle. Istuinosan reuna kallistui allani ja sen seurauksena menetin viimeisenkin tasapainon rippeeni. Toinenkin tossu irtosi jalasta. Tuoli liukui pyöriensä ansiosta reippaalla vauhdilla taaksepäin ja minä punnersin käsinojista sen minkä sillä sekunnilla ehdin. Jollain käsittämättömällä tavalla mun toinen jalka napsahti pöytätason alapinnalle kuin jousi lattiasta. Sen seurauksena sain tuolin pysäytettyä, tasapainon hallintaan ja selvisin pinteestä.
Kellokortti toivotti hyvää kotimatkaa. Nakkasin repun selkään ja lähdin kävelemään. Parkkipaikalla vastaan tuli nuori nainen suloisen koiranpennun kanssa. Se oli sellainen irlanninsusikoiran pentupalleroinen. Pyysin luvan saada rapsuttaa. Kapsuttelin hellanlettas-mussutilussuti-lässyttäen ja kysyin naiselta, että minkä ikäinen hänen vauveli on. ”viisvuotias”. Kiitin, että sain rapsuttaa ja jatkoin matkaa. Taisin erehtyä rodusta. Punainen on pirteä väri poskilla.
Sisko ehti soittaa mulle juuri kun olin lähdössä töistä. (tosin hän hieman hämmentyi, kun vastasin puhelimeen istuessani vessassa). Sovimme, että kävelen häntä vastaan ja hän nappaa minut kyytiin kun kohdalle osun ja siitä jatkamme salille. Siskon perheellä on kaksi erimerkkistä, mutta keskenään samannäköistä autoa. Aurinko paistoi. Näin, kun siskoni kääntyi liikenneympyrästä ja lähti ajamaan luokseni. Pysähdyin odottamaan. Nostin käden korkealle ilmaan ja vilkutin hänelle iloisesti merkiksi olinpaikastani. Auto ajoi kuitenkin ohi ja kuskina ollut nainen vilkaisi minua oudoksuen. Sain jälleen huomata, että punainen väri sopii minulle ja jatkoin matkaani. Pari minuuttia myöhemmin sisko poimi minut kyytiin enkä todellakaan vilkutellut hänelle tervehdykseksi.
Salin jälkeen käppäilin paikalliseen markettiin kun olen saanut idean, että haluan itse jauhaa lihani enkä enää ostaa valmista jauhelihaa. Muutin kuitenkin mieleni nähdessäni masiinan kylkeen liimatun lapun ”89€”. Kävelin kylmätiskille ja nakkasin koppaan paketillisen pinaattilettuja ja kolme banaania. Ostan myllyn sitten seuraavassa elämässä.
Maanantaina oli tilipäivä ja onnittelin itseäni hyvin onnistuneesta vyön kiristämisestä edellisessä kuussa. Usko tai älä, minulla jäi kahdelle viikolle aika tarkka 35€ ja maanantaina siitä oli jäljellä vielä 4 euroa! Olen siis penninvenyttäjä sanan varsinaisessa merkityksessä. Mietiskelin kuinka paljon oikeastaan tuhlaan rahaa syömällä sekä sponsoroimalla Fazerin yritystoimintaa. Niinpä päätin jatkaa tiukkaa linjaa, omalla kohdallani. Sen sijaan ostelin koirille herkkuja ja pari lelua 30€:lla. Tytöt sekosivat leluista. Ilona sai vaaleanpunaisen kankaisen possun, jolle annettiin nimeksi mikäs muu kuin…Possu. Iinalle ostin vihreän kankaisen sammakon. Sen nimi on mikäs muu kuin…Saku. Iina ravisteli ja viskeli Sakua ja Ilona keskittyi venyttelemään Possun kärsää. Herkutteluhetkiin ostin tytöille pari pussia kuivattua tonnikalaa, 28 pureskeltavaa hammasharjaa ja kaksi luuta.
Tänään sitten tapahtui jotain mitä en aio tässä jakaa, mutta kyseinen asia teki minusta hetkeässä yhden tämän universumin onnellisimmista naisista. Olin rohkea, jonka myötä tiputin 100kg:n kivirepun selästäni. Kyseessä ei ole mikään paha juttu, päinvastoin! Siitä riemastuneena tulin kotiin ja ruokaa syödessäni päässäni alkoi soida laulu omalla sanoituksella.
”On meillä hauska täti, tuo täti Santukka. Kun täti ottaa imurin, on näky komea.
Kas näin laulaa Hoover ja Hoover laulaa näin. Kas näin laulaa Hoover ja Hoover laulaa näin!
On meillä hauska täti, tuo täti Santukka. Kun täti ottaa ämpärin, on näky komea.
Kas näin pyörii luuttu ja luuttu pyörii näin. Kas näin pyörii luuttu ja luuttu pyörii näin!”
Saattahan tuo olla, etten ole tänään se penaalin terävin kynä. Niin tai näin. Joka tapauksessa mulla on himputin mukavaa.