Mulla on hyvä sohva. Tämä on pieni ja tummanharmaa, pehmeä divaanisohva, jossa on isoja irtotyynyjä. Ja pari pientä. Voin löhötä tässä muutamaankin ilmansuuntaan. Eilen illalla ”koti-ikävä” iski kuin salama kirkkaalta taivaalta ja riepotteli sydäntäni tornadon lailla. Katulamppujen valo sai minut muistamaan miten kaunista on pimeys. Siitä se sitten lähti. Loppujen lopuksi hain vanhan kotipaikan google mapsin avulla, zoomailin edes sun takaisin ja itkeä pärskytin kiikutellen kaipuun keinutuolissa. Katselin pientä mökkiäni, rantaa jonne Hamilton kuoli ja Hamiltonin hautapaikkaa ratsastuskentän kupeella. Kartassa näkyi sumeana pihatto ja vaikka kuinka pinnistin, en nähnyt pihapiiriä tarkempaan. Se sai minut parkumaan entistä lujempaa. Seuraavaksi kahlasin itkun kanssa yhden poismenneen koiramme, hevosten, kissojen ja lampaiden valokuvia. Lähetin jokaiselle yksitellen terveisiä ja kerroin ajatuksissani miten heidän kanssaan tapasin.
Aamulla paistoi aurinko pilvettömältä taivaalta ja oli hiljaista kun kävelin tuttua aamulenkkiä joenvartta pitkin. Pakkasta oli kymmenkunta astetta, mutta lumettomat läiskät kävelytiellä paljastivat keväänmerkit kirpakasta aamusta huolimatta. Tulin siihen tulokseen, että edellisen illan ikävöinti kaikessa kivussaan hoivasi taas sydäntäni. Tänään on jälleen helpompi hengittää ja tämä pieni asuntoni tuntuu jälleen hyvältä. Asunto on vielä osin sisustamatta, kun viikkorahat ovat olleet kroonisesti vähissä. Olen myös sitä mieltä, että kotia ei voi rakentaa yhdessä yössä. Tai ainakaan minä en voi. Koti muuttuu kodiksi ajankuluessa. Tavarat, esineet saapuvat sinne silloin kun niiden on tarkoitus ja ne ovat sellaisia joiden kuuluu kotiini tulla. Eilen naureskelin ystävälleni, että tähän mennessä olen yrittänyt sisustaa (sen vähän mitä täällä on) edes jotenkin asiallisesti. Kuitenkin kuukausien myötä tuttu sekametelisoppa on muuttanut kanssani asumaan. Yhteensopimattomat värit ja tavarat sekä lehtipinot tuovat minulle kotoisan olon. Tosin siivoan ne piiloon, kun saan vieraita ja teeskentelen siistimpää kuin olen.
Aamukävelyn jälkeen olin jälleen lähdössä kuntosalille. Peruslaiskana pötikkänä mietin kaikkia niitä keinoja, joiden avulla voisin lintsata harjoituksissa. Hetken päästä sisko oli pihassa odottamassa tutulla punaisella paholaisellaan. Ottaessani ensimmäiset askeleet juoksumatolla, päätin, että tänään on lusmuilusta vapaapäivä. Niinpä tein pitkästä aikaa kunnon salitreenin ja jouduin joitakin kertoja jopa irvistelemään. Ylätaljaa kiskoessani silmät päästä pullistellen mietin, että milloin unohdin millaisen nautinnon harjoittelusta saan? Hevosten kanssa kaikki liikunta tapahtui luonnostaan ja niitä oli yksinkertaisesti hoidettava joka päivä. Juoksumatto selviytyy ilman minua loppukäyttöikänsä, joten kuntosaliharjoittelun lähtökohta on siinäkin suhteessa erilainen. Sen verran tohkeissani olin urakastani, että shampoota hieroessani kaivelin hiusten seasta sinne jääneitä pinnejä. Edellisellä kerralla unohdin pompulan päähän ja sekin sai shampoopesun.
Tytöilläkin on ollut hyvä päivä. Ostin niille kaksi aktivointilelua. Toinen on sellainen pallo, johon tungetaan nameja ja palloa pyörittelemällä koira saa karkit ulos siitä. Pallo sai kyytiä kylmää ja puoli minuuttia myöhemmin Ilona oli ravistanut siitä kuivatut tonnikalapalat pihalle. Tyhjä pallo lojui kuistilla ja hetken päästä pulleroinen pallero joutui uusintataisteluun barbetrouvan kynsissä.
Brunette sai toisenlaisen lelun. Se on alusta jota pyörittämällä avautuu koloja, joihin olin laittanut samaista tonnikalaa kuin palloonkin. Se on kestävä ja kätevä ja antaa koiralle pohdittavaa kuinka saada herkku ulos. Ratkaisu on se, että se hoksaa joko kuonolla tai tassulla pyörittää levyn pintaa, jolloin kolot paljastuvat yksi kerrallaan. Iinalla oli suoraviivaisempi suunnitelma. Pelilauta ehkä kosketti maata, kun Iina tarrasi siihen hampaillaan, hyppäsi peli suussaan sohvalle ja ravisteli lautaa kuin rukkasta. Tonnikalan palaset lenteli koloistansa kuin nuorten keihäät eikä siinä tarvittu kuonontökkimisiä vauhtipojiksi. Pelastin laudan ja hetkeä myöhemminn opetin Iinalle feng shui olotilaan pääsyä. Kerroin, että muuten ei tipu yhtään herkkua. Neito on oppivaista sorttia ja hetken päästä se pyöritteli lautaa kuin onnenpyörää ja napsi herkkupalat pois. Toiminnallisen tuokiomme jälkeen tytöt herkuttelivat sian saparoilla ja ottivat tirsat sohvalla.
Kuntosalilta tullessani kävin kotimatkalla kaupassa ostoksilla ja iltapäivän vietin ystävän kanssa leffamaratonin merkeissä. Kohta on toinen ystävä oven takana tuoden samalla mutakakun ja sillä tavoin tekee ihanasta päivästäni suorastaan täydellisen. Hän sanoi myös lähtevänsä tyttöjen kanssa pienelle iltakävelylle, joten minä saan oikoa tänä iltana urheilusta jäykistyneitä käpäliäni sohvalla ja nautiskella mukavan viikonlopun mukavasta sunnuntai-illasta.
Minua väsyttää jo aika paljon. Astianpesukone pesee vielä aikansa. Seuraavaksi menen kylpyhuoneeseen kiillottamaan purukalustoni. Sitten vaihdan ihanan, vanhan ja virttyneen, puuvillaisen, possuvärisen yöpaidan päälleni. Sen jälkeen puen villasukat, jotka vedän puoleenpohkeeseen ja tadaa, olen nukkumavalmiudessa. Pinnit ajattelin jättää kylppärin peilitasolle aamua odottamaan. Tuli vielä mieleen yksi juttu. Yöpaidasta muistan jonkun aikanaan sanoneen, että pitkä possunvärinen puuvilla yöpaita olisi takuuvarma seksintappoväline. Olen erimieltä. Satiininen, korkkiruuvin lailla ihooni kiertyvä kankaanpala sähköistää hiukset tehden minusta hattivatin näköisen variksenpelättimen. Sekö on sitten seksikästä? Noup. Se tekee minusta äreän ja silloin ei kannata lähestyä tätä leidiä pitkällä tikullakaan. Pehmeänä Nasutyttönä olen huomattavasti lempeämpi misu.
Kirjoittamisessani oli luova tauko. Mutakakusta on nyt tuhottu puolet. Otan tässä samalla vielä pikkupätkän kielikylpyä ymmärtämättä edelleenkään sanaakaan kuulemastani. Sitten olen valmis taistelemaan sänkypaikastani tyttöjen kanssa ja lopulta hautautumaan vällyjen väliin odottaen ensi viikon seikkailuja, ystävien tapaamisia ja kielikylpyjäni.