On ollut pikkuisen pitkä perjantai. Jäin äsken miettimään, niin tässä päivässä on todella monta pitkää asiaa. Itse asiassa tämä pitkä piimäinen lusiminen alkoi jo eilen. Ensin menin yöllä liian myöhään nukkumaan, joten eilen jouduin heräämään liian aikaisin, koska mun olisi tehnyt mieli nukkua pitkään. Työpäivä tuntui pitkältä, kaupassa oli pitkät jonot. Ostin pitkänenäisen noita-akan, jolla on niin pelottava nauru ja punaisena vilkkuvat silmät, että jouduin laittamaan sen off-asentoon. Pelkään sitä, se on muutenkin ihan sekopäisen näköinen muija. En tajua miksi ostin sen. No, kaupan jälkeen nukuin päiväunilla liian pitkään, jonka seurauksena valvoin pitkälle yöhän. Tänä aamuna huomasin, että otsatukkani oli liian pitkä, joten hetkeä myöhemmin fiskarsit lauloi vessassa. Nyt otsatukkani on liian lyhyt.
Aamupäivällä olin salilla ja menin mukaan pyöräilytunnille. Kymmenen pitkää minuuttia ja ensimmäinen välikuolema. Sen jälkeen loput 35 minuuttia saattoivat olla elämäni pisimmät. Edellisestä pyöräilykerrasta on pitkä aika ja sen kyllä huomasi. Tunnin jälkeen sekä pyörä että minä puuskutimme kaikkemme antaneena. Olimme saapuneet voittajina maaliin, matka oli pitkä ja mäkinen. Tunnin aikana imin vesipulloa kuin tutia ja lupasin itselleni, että jos selviän tunnista hengissä, palkitsen itseni pukuhuoneessa yhdellä rivillä suklaata (ja kerta kiellon päälle). Ratsailta noustuani huomasin, että housuissa oli satulan mallinen märkä läntti. Harpoin pitkillä askelilla pukuhuoneen kautta saunanlauteille. Usko tai älä, sinne tuli yksi tosi pitkä nainen. Ihan oikeasti.
Maratonin ja parin lämpöisen voileivän jälkeen olin valmis päiväunille. Ennen nukahtamista möngin sohvalla kuin mittarimato. Pitkä, lyhyt, vasen kylki, oikea kylki, selälleen ja mahalleen. Lopullinen levähdyspaikka oli tyynyn päällä vatsalleen pienellä kierteellä vasemmalle. Oikean asennon löydyttyä oli nautinnollista sulkea silmät auringonsäteiden lämmittäessä petipaikkaani. Nukuin pitkät päiväunet.
Pisin urakka oli kuitenkin nyt illalla. Siskoni tuli teekupposelle oman bärbättinsä kanssa. Päätimme leikkiä parturi-kampaamoa ja kohteeksi joutui hänen koira. Musta kaunotar kökötti urhoollisesti pari tuntia paikallaan. Lopputuloksena oli hamsterin kokoinen koira ja kaksi tyytyväistä parturia. Irtokarvoja oli paljon ja sähköistyneenä ne tarttuivat joka puolelle. Niinpä jouduin imuroimaan siskoni. Karvat olivat sen verran sitkeässä varsinkin hänen jaloissa, että loppujen lopuksi jouduin laittamaan imuriin täyden tehon päälle.
Aamulla oli ihana keväinen ilma ja siinä vaiheessa funtsin, että mitäköhän kaikkea tämä päivä toisi tullessaan. Mietin yksiä ykkösluokan kotibileitä, joihin olin kutsuttuna. Mun teki kovasti mieli lähteä, tarjolla olisi ollut hyvää ruokaa, hauskaa seuraa, pari breezeriä ja ainakin karaokea. Harmistuneena, mutta varmana päätöksestäni päädyin ratkaisuun skipata reissun. Syy oli yksinkertainen. Juhlat olivat vanhan kotini naapurissa. Huomasin sydämmessäni, että tässä vaiheessa on vielä liian aikaista palata sinne seudulle takaisin. Muistan viime vuoden pääsiäisbileet ja on sata varmaa, etten kirjoita niistä tänne, vaikka olen tehnyt päätöksen kirjoittaa tänne totta. Toki olen kirjoittanut päätökseni siitä, etten todellakaan kerro kaikkea. Juuri nyt nykäisen hihastani sen kortin.
Joskus sitä yrittää tähystää tulevaa ja maailmankaikkeutta niin tosissaan, että tulee sokeaksi pienille hetkille ja asioille. Vaikka jumppa oli rankka, huomasin nimittäin yhden jutun. Kun katselin kelloa, olin varma etten jaksa tunnin loppuun asti lintsaamatta. Mutta kun laskin katseeni alas ja tuijotin koipiani, jotka rullasivat kierros kerrallaan, kestin jokaisen harjoituksen.
Kun katselen tulevaisuuteeni, mulla on sinne suuria suunnitelmia, haaveita ja unelmia. Niiden tavoittaminen on vielä pitkän matkan päässä. Niinpä voin tuijottaa kaukaisuuteen stressaantuen jo valmiiksi matkan pituudesta ja matkavauhdista. Olen kuitenkin valinnut voimakseni tutun kliseen; jokainen päivä on uusi seikkailu. Ja niinhän se vain menee, että en voi vain hypätä puolen kilometrin päähän, kyllä mun on teputeltava joka ikinen askel päästäkseni perille.
Luojalle kiitos, tämä venyvän vanuvan järkyttävän pitkäpiimäinen perjantai alkaa olla jo ohi ennen kuin tulen ihan pitkiin täihin. Liisteripäivän jatko-osana toivotan itselleni vartin päästä alkavia ylipitkiä yöunia. Ja huomisaamuna kun räpsäytän ripseni auki uutta seikkailua varten, toivon ettei sitä tarvitse matkustaa kilpikonnan selässä.
Mikäli huomisen alustava suunnitelma toteutuu, tiedossa on vähän sähäkämpää menoa. Lähden nuorenparin kanssa leffaan katsomaan leppoisan perhe-elokuvan nimeltä Mama ja sen jälkeen menemme ravintolaan päivälliselle. Fillarit aion kiertää kaukaa, mutta tyttöjen kanssa käyn tassuttelemassa kunnon lenkin. Ai niin. Tein minä tänään muutakin. Aloitin vihdoin ja viimein opettamaan tytöille sirkustemppuja opaskirjani avulla. Se on itse asiassa tosi hauskaa ja likat olivat läkähtyä nahkoihinsa, kun ne oli niin innoissaan. Treenit jatkuu huomenna, pitää vain käydä ostamassa säkillinen lisää namipaloja.