Klo 6.20 heräilen ja kurkistan peiton alta, että voi himputti. Ulkona ei takuuvarmasti ole kahtakymppiä pakkasta = kävelen töihin. Ummistin silmäni nautiskellen, koska muistin, että hetken päästä ihka uusi kelloradioni herättää minut suomi popin hauskoilla jutuilla. Ehdin painua kevyeen horteeseen, kun ilmoille kajahtaa palohälyttimen ääni. Sinkoan patjasta puoli metriä korkealle ja syöksyn painelemaan ”snooze” nappulaa. Anteeeeex naapurit. Siis mikä tuossa masiinassa on vikana??? Ohjekirja oli yöpöydällä, joten aloin ratkaisemaan mysteeriä välittömästi. Vika ei ollut iso. Tänä iltana varmistan, että herästysajan ruuvaamisen jälkeen siirrän radion ”auto”-asentoon ”off”-asennon sijaan. Positiivista aamussa oli se, että olin sekunnissa hereillä eikä todellakaan nukuttanut sen jälkeen. En muista milloin olisimme poistuneet sängystä niin räjähtävällä lähtönopeudella. Tehokas kelloradio sanon minä.
Työpäivä konttorirottana oli rauhallinen. Seitsemän tuntia venyin kuin purukumi työhuoneen ja keittiön välillä. Kotimatka oli erityisen mukava. Mulla oli eka kertaa elämässä työmatkakävelykaveri. Työkaveri lähti kanssani yhtämatkaa ja ehdimme pitää parin kymmenen minuutin syväanalyysihetken maailmankaikkeuden ydinkysymyksistä saavuttaen kliimaksin juuri ennen reittimme haarauttavaa alikulkutunnelia. Tytöt odottivat kotona kiltteinä. Keittiön laatikoita oli availtu, mutta niistä ei oltu kiikutettu yhtäkään tavaraa. Hyvä tytöt! Palkkioksi hyvästä kodinhoidosta he saivat kuivatulla lohella vuoratut puruluut. Hetken päästä olohuoneesta kuului tyytyväinen rouske samalla kun kokkailin niille välipalan valmiiksi. Keitettyjä naturel kanafileitä kasvishöystöllä omassa liemessään. Tytöt meinasivat läkähtyä nahkoihinsa, kun annoin heille kupit. Ilta on mennyt siihen, että ne makoilevat massut pullollaan sohvalla. Hännät heiluvat tasaisin väliajoin elonmerkiksi.
Mulla oli suunnitelma lähteä kuntosalille tänään. Varasin jumppatunnin ja soittelin useamman häirikköpuhelun jumppakaverilleni. Olin ja en ollut lähdössä. Mulla oli ihan jumppafiilis, mutta toisaalta olen tosi huono lähtemään arki-iltoina mihinkään, kun tytöt ovat olleet jo koko päivän yksin. Töiden jälkeen on helpompi kiepata kotimatkalla salin kautta. Niinpä jätin lähtemättä ja olen tyytyväinen valintaani. Olen ehtinyt puuhata tyttöjen rapsuttelun lisäksi vaikka mitä.
Mulla on tulevana perjantaina vuosilomapäivä. Iltaan minulla on jo virikeohjelmaa tiedossa, mutta päivä ammottaa tyhjyyttään. Niinpä soitin pojalleni, että lähtisikö hän kanssani juna-ajelulle perjantai-päiväksi. Hän hieman hämmästyi ehdotustani, mutta lupasi harkita ja palata asiaan huomenna. Ajattelin, että se voisi olla vaihteeksi hauska tapa viettää äti-lapsi laatuaikaa. Peukut pystyyn, että hän innostuu juna-ajelusta! Jos ei, niin minulla on jo suunnitelma B valmiina. Ehdotan päiväleffaa ja lounasta mamin seurassa. Sen uskoisin menevän läpi takuuvarmasti. Niin tai näin, lapsi saa luvan viettää aikaa kanssani. Ihan sama haluaako vai ei. Mulla on vierotusoireita, kun ei olla tavattu moneen päivään eli miljoonaan vuoteen.
Kun olin sopinut pojan kanssa alustavan laatuajan, aloin miettimään, että mitähän kivaa keksisin itselleni. Olenhan vannonut citymamman valan, jonka myötä olen sitoutunut etsimään itseäni. Keski-ikäistä korppua, mutta Luojalle kiitos, ei ihan vielä harppua.
Päätin antaa kohtalolle ohjat ja näyttää minulle tien mitä kulkea. No viitta osoitti länsirannikolle parin kohtalon vinkin ja merkin seurauksena. Otin härkää sarvista ja sanoin feng shui. Hetken mielijohteesta laitoin sähköpostia erään hippiyhteisön jäsenille, jotka kirjoittivat netissä viettävänsä isolla porukalla juhannusjuhlaa. Kysyin pääsenkö mukaan. Kerroin itsestäni lyhyesti ja sitten se tärkein, saisinko ottaa tytöt mukaan, mikäli he ottavat minut muutoin rientoihinsa kekkuloimaan. Nyt jännittää ihan sepenä pääsenkö ensi kesänä juhannusseikkailulle! Sen verran tarkastin, että kyseessä ei ole se puskissa lymyillyt ja pelloilla kirmaillut nakuyhteisö, mikä pääsi aikoinaan uutisiinkin. En halua juoksennella poliiseja karkuun ilman rihman kiertämää ja valkoisena kuin kalkkuna.
Kävin iltakävelyllä ja äiti oli lenkillä mukana puhelinyhtiön avustuksella. Jossain vaiheessa rymysin pimeässä rantapusikossa horjahdellen välillä kallelleen, kun jalka upposi hankeen. Tytöt olivat kurittomia ja iso pipo valui kasvoille, jopa nenän yli. Ilona pysähtyi kakalle ja mulle tuli järkyttävä pissuhätä. Siellä minä sitten seisoin pusikossa jalat ristissä ja pylly pitkällä, kallellani kuin Pisan torni. Äiti kehotti menemään valoon ja kävelytielle, matkanteko olisi helpompaa. Se oli hyvä idea, äiti oli oikeassa. Loppumatka meni mukavasti.
Nyt löhöilen sohvalla ja tämän päivän blogi alkaa olla viittä vaille valmis. Ilona nukkuu vieressäni ja Iina istuu jalkopäässä katsellen ikkunasta ulos. Mulla on ihana feng shui meininki, kohtalon polku on mahtava. Kunhan se ei johdata mua puskapissalle sen enempää nakuyhteisön kanssa kuin läheisen uimarannan pajupuskaa lannoittamaan.