Aamulla kello on vähän vaille kahdeksan. Silmäni räpsähtävät auki kuin sähköiskun saaneina. Tänään on tärkeä päivä! Tapaan lapsuudenystäväni. Olemme tavanneet viimeksi sata vuotta sitten. Sydäntäni on pitkään kaivellut ikävä ja kaipuu, mutta tänään se helpottaa. Tunnistaako hän minut? Mitä jos hän kyllästyy juttuihini ensimmäisen vartin aikana? Tytöiltä otin kirjalliset sitoutumiset asiallisesta käytöksestä KOKO vierailun ajaksi.
Suomipopin tarjoillessa levotonta tyttöä alan hinkata ja kiillottaa kotia puhtaaksi. Olen tyytyväinen, että tuleepahan vihdoinkin tehtyä perusteellinen siivous. Rätti on heilahdellut joitakin kertoja, mutta kunnollisesta siivoamisesta on aikaa jo pari viikkoa… Matot lentävät kaaressa kuistille petivaatteiden leijaillessa perässä. Pyykinpesukone laulaa ja astianpesukone säestää. Ilona ja Iina aloittaa vessanpesun juomalla pöntöstä. Keskeytän toimenpiteen ja annan rekuille lähtöpassit kylppäristä. Kurvailen imurilla eteisestä olohuoneen kautta makuhuoneeseen, josta otan loppukirin pysähtyen keittiön takaseinään. Seuraavalla kierroksella imurin paikalla on pesuaineella kuorrutettu luuttu. Lopuksi pesen vessan ja harjaan posliinin niin puhtaaksi, että siitä voi nähdä oman kuvansa.
Pysähdyn peilin edessä ja mietin, että pitäisikö siistiytyä. Tukka on saparoilla ja päälläni on farkkuhaalarit. Päätän, että tässä kohti tulee raja. Kotini voin puunata, mutta en todellakaan ala tälläytymään. Tältä näytän ja sillä hyvä. Uskon hänen kestävän tämän. Roskat roskikseen ja sisälle. Samantien hän töröttää oven takana. Kovasti odotettu ystävä!
Ihan ensin oli ihana huomata, että hän on yhtä kova halailemaan kuin minäkin. Saimme tuliaisia. Tytöille kanafilettä ja minulle… Mutakakkua!!! Jes! Saan syödä sen, koska en ostanut sitä itse. Minkäs minä sille voin jos joku tuo mulle kakkua…enhän minä sitä homehtumaan jätä. Syön kakkua sievästi muutaman pienen palan. Mietin mielessäni, että kakkuseni odotas vain, kun kaveri lähtee.
Muutama tunti menee hetkessä. Nauramme, kyynelehdimme ja puhumme, puhumme, puhumme. Voi kiesus, että minä nautin! Katson häntä, tuota kaunista aikuista naista (itse en ole pysynyt ihan yhtä hyvin kuosissa…). Hän on onnellinen ja se näkyy kilometrin päähän. Hänen nauravat silmät ja kikatus ovat ihan samanlaiset kuin lapsenakin. Hän näyttää ihan samalta kuin toppuluokallakin. Muistelemme kuinka tulisesti tappelimme lapsena siitä, että kumman perheen videot nauhoittavat pidemmän aikaa. Nyt tuo ketku nainen jälleen haastaa minut sanoen, että heillä on digiboxi… Häviän 10-0. En nimittäin ole varma onko mulla sellaista, kun en tajua elektroniikan päälle höykäsen pölähtävää. Telkkari näkyy arki-iltaisin puoli kahdeksasta kahdeksaan kolmoskanavalta. Se riittää minulle loistavasti.
Halailemme lähtötilanteessa muutamaan kertaan. Kun laitan oven kiinni, kyyneleet kimmeltävät silmissäni. Tuntuu haikealta, tapaammehan uudestaan ennen kuin menee taas sata vuotta? Haen mutakakun ja istahdan sohvalle. Rapsuttelen koiria ja kyynelten seasta sanon tytöille, että ne pärjäsivät hienosti. Likat saavat palkaksi sormenpäihin asettelemani nokareet mutakakkua ja Ilona aloittaa tutun murinansa ikkunan äärellä.
Lapsuudenystävä. Mitä siitä sanoisin? Varmaankin ne hetket. Kasvettiin yhdessä lapsista nuoriksi ja aikuisuuden kynnyksellä huiskutimme toisillemme hyvää matkaa aikuisuuteen. Koskaan emme kuitenkaan hyvästelleet toisiamme. Katsottiin hänen luona kauhuleffa nimeltä Linnut. Leffan jälkeen juoksin itku kurkussa kotiin ja pelkäsin, että linnut tappaa mut. Hänellä oli marsu nimeltään Dodo. Hän teki minulle ensimmäisen reiän korvaani neulalla. Se sattui ja silloinkin mua olisi itkettänyt, mutta en kehdannut parkua. Ajettiin fillareilla kilpaa tallille hoitamaan hevosia. Siellä dipattiin porkkanoita ja leivänpaloja melassiin. Hänen isänsä opetti minua tekemään kalaverkkoa. Rakastuttiin Dingoon ja pidettiin rannerenkaita ja sormista leikattuja nahkahanskoja.
Kiivettiin kävelytien vieressä olevien sähkökaappien päälle ja rummutettiin jaloilla. Puhuttiin salaisuuksia ja juotiin teinikännejä. Kerroin hänelle ensimmäisestä ihastuksestani. Ja ensimmäisestä suukosta. Käytiin ostamassa lähikioskilta irtokarkkeja. Inhottiin meidän koulun ”hienostopentuja”, joilla oli kultalusikka suussa. Naurettiin tyhmille opettajille ja käytiin välitunneilla salaa tupakalla. Pohdittiin kuukautisia ja ihmeteltiin tampponeja. Kerran oltiin rimpsalla ja tultiin yöllä mun luo nukkumaan. Äiti herätti minut aamulla ja kysyi kuiskaten; kuka poika sun vieressä nukkuu? Pystytukkainen arvoitus nosti päätään peiton alta ja äiti ilahtui; sinähän se siinä olet!
Me viillettiin veitsellä haavat sormenpäihin ja painettiin ne yhteen solmien samalla ystävyyden verivala. Elämä on kuljettanut kumpaakin omia polkuja pitkin. Silti ystävyytemme side on yhtä vahva kuin silloinkin. Sata vuotta sitten. Jälleen kerran voin todeta, että olen onnekas. Mulla on hauska ja edelleen rakas lapsuudenystävä. Sormenpäässä ei ole enää jälkeä sessiostamme, mutta sydämmessäni on aina hänen sormenjälkensä.