On hyvä asia, että ihminen asettaa itsensä likoon ja pohtii välillä elämän isoja asioita. Se kannattaa tehdä esimerkiksi sunnuntai-iltana ennen nukkumaanmenoa. Niitä asioita voi sitten siirtää uniin jatkojalostusta varten. Eilisillan henkinen revittely teki viime yöstäni suorastaan villin. Levollisen unen sijaan tanssin unissani sambaa jollain tanssitunnilla, hautasin mutakakkuni ja kävelin kesäisellä metsäpolulla syöden lämmintä toskakakkua. Menin …
Kävelen melkein aina. Aamulla käyn tyttöjen kanssa lyhyellä aamukävelyllä (noin 20min, viime syksynä vielä tunnin..). Sitten kävelen töihin. Töistä kävelen a) kotiin tai b) salille, josta kävelen kotiin. Kotona lähden iltakävelylle (noin tunnin) tyttöjen kanssa. Yksittäisiä puskapissareissuja en edes laske. Sitten päivän lopputeputtelut teen sohvan ja kylpyhuoneen kautta sänkyyn. Näen varmaan uniakin kävelemisestä. No eihän …
Mua itkettää ja naapureiden iloksi ulvon kuin susi erämaassa. Korvissa suhisee ja pikku-ukkoja vilisee silmissä. Pumppu hakkaa ja maailma tuntuu epätodelliselta. Puren hampaita yhteen kestääkseni sietämättömän olotilani, olen sekoamassa. Väännän lisää itkua ja kävelen ympyrää. Yritän rauhoittua. Ei auta. Sormet tärisevät. Olen näppäillyt puhelimeen valmiiksi 112. Taidan menettää tajuntani. Mulla on epäinhimillisen kova makeanhimo. Kaiken …
Olen rakkauslapsi. Äiti kysyi haluanko tietää elämästäni, lapsuudesta lähtien kaiken sieltä asti kun sain alkuni. No hei YÄK! En todellakaan halua kuulla. (äiti tarkoittanee tarinalla muuta kuin konkreettista lähtölaukausta, mutta en ota riskiä). Haluan pitää kiinni mielikuvasta, että sain alkuni silloin kun he hörppivät teetä (istuen sohvan eri laidoilla) ja katselivat telkkarista Pieni talo Preerialla …
Olen ihan tasapainoinen ihminen ja huomaan eläväni seesteistä jaksoa elämässäni. Tunnistan ja kykenen tuntemaan tunteita laajalla skaalalla. Olen myös alkanut hahmottaa elämää kokonaisuutena. You know, syntymästä kuolemaan ja kaikki sälä siltä väliltä. Aamuyöllä oli yksi seesteisistä hetkistäni. Kello 4:13 otin Alisonin (sänkyni nimi) jousilla kunnon sätkyt. Heräsin peruspositiivisena ihmisenä pohtimaan kuolemaa. Mieleni Pablo Picasso maalasi …
Kävin katsomassa nuorenparin kanssa Maman. Plaah. Se oli melkein tylsä vaikka siinä oli pari hyvää kohtaa. Mun silmät kiiluu paremmin kuin elokuvan käsikirjoittajalla. Pystyisin heittämällä kirjoittamaan karmeamman tarinan. Sellaisen, että katsojalla olisi tenalle käyttöä. En ole varma onko tämä ylpeilynaihe. Mutta pitäisiköhän mun alkaa kirjoittamaan oikeasti pelottavia elokuvia? Poika on äitiinsä tullut. Hänestäkin kirkuminen oli …
Aloitin päivän reippaalla aamukävelyllä vanhempieni luokse. Keli oli uskomattoman ihana ja keväinen. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Menin rantareittiä pitkin ja katselin kuinka jäällä oli taas porukkaa ihan hillitön määrä. Pitää käydä siellä vielä itsekin ennen kuin pyhät on lusittu. Lumen alta paljastuva kävelytie ja pientareet herättivät minussa ajatuksia. Mietin tulevaa kesää ja kesälomaa. Mietin millaisia …
On ollut pikkuisen pitkä perjantai. Jäin äsken miettimään, niin tässä päivässä on todella monta pitkää asiaa. Itse asiassa tämä pitkä piimäinen lusiminen alkoi jo eilen. Ensin menin yöllä liian myöhään nukkumaan, joten eilen jouduin heräämään liian aikaisin, koska mun olisi tehnyt mieli nukkua pitkään. Työpäivä tuntui pitkältä, kaupassa oli pitkät jonot. Ostin pitkänenäisen noita-akan, jolla …
Vittu, perkele, saatana, jumalauta, helvetti, kusipää, paskiainen!! Nyt ottaa pikkuisen kuuppaan, kupoliin, lanttuun ja hermoon. Mua ketuttaa, ärsyttää, harmittaa, suututtaa ja keljuttaa. Käppäilin tänään töistä kotiin ja olin tosi hyvällä tuulella. Kuuntelin napeista musiikkia eikä mulla ollut kiire mihinkään. Aurinko paistoi silmiin niin, että mun täytyi siristellä. Jos silmiä siristää paljon, näyttää joko siltä että …
Uusi aamu, uusi viikko ja uudet kujeet. Aloitin päivän luikauttamalla aamulaulun tytöille. Ne nukkuivat molemminpuolin minua. Makasin selälläni ja annoin sulosointujeni sinkoilla seinästä toiseen. Koirat hämmästyivät niin totaalisesti, että kirjaimellisesti ne nousi istumaan ja todellakin katsoivat hämmästyneinä. Kipusin oktaaveja ylös kuin mummolan portaita ullakolle sillä lopputuloksella, että vinguin kuin astmainen kissa. Tytöt osallistuivat persoonallisella tavalla …
Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja kirkkaus saa minut siristelemään silmiäni valon osuessa hankeen. Aivan kuin maa olisi täynnä pieniä timantteja. Pitäisi ostaa aurinkolasit. Viime kesän ”artturi kärpäset” hävisi muuton yhteydessä jonnekin. Tasaista on silmänkantamattomiin ja ihmisiä varmaan sata. Kävelen jäällä, jossa on sekä hiihtoladut että kävelijöille oma kaista. Koirat ovat iloisia. Ne painivat ja välillä …
Olen käynyt tyttöjen kanssa tänään pikkupissalenkin lisäksi kaksi tunnin lenkkiä. Aamulla kierrettiin yksi lempireiteistäni ja vastaan tuli vain muutama ihminen. Sain nautiskella ihanasta ilmasta, kerrankin hyvin käyttäytyvistä koirista ja omista mietteistäni. Pohdin esimerkiksi ujouttani, sen syitä ja seurauksia. Tämä blogi saa minut miettimään asioita syvällisemmin, kun olen ensin kirjoittanut ne sanoiksi. Miksi ihmisestä tulee ujo? …
Moni minut tunteva ihminen tietää, että mulla on nauru, mielipiteet ja huumorinkukka herkässä, unohtamatta syttymisnopeutta nollasta sataan. Moni luulee, että olen rohkea ja vahva nainen. Lähipiiri kuitenkin tietää, että edellä mainittujen lisäksi minua pahempaa kakkahousua saa tästä maasta etsiä. Mulla menee ihan hyvin niin kauan kun puhutaan diipadaapaa ja saan aktiivisesti määrittää kauanko osallistun keskusteluun. …
Jez Jez Jez!! Huomenna on vapaapäivä, joka tarkoittaa sitä, että mulla alkoi piiiiiiiiiiiiiitkä viikonloppuvapaa. Olen koko viikon välttänyt kuntosalin erityisen hyvien tekosyiden avulla. Alan olla välttelyn ammattilainen. En ole varma onko se hyvä vai huono asia. Ainahan on hyvää osata joku taito. Mutta toisaalta jos välttelen viemästä itseäni juoksumatolle, se näkyy yllättävän nopeasti navan korkeudella. …